Tuoreiden raporttien mukaan NHL-kauden on määrä alkaa tammikuun puolessa välissä. Atlantin toisella puolella vallitseva koronavirustilanne on kuitenkin pakottanut taalaliigan tekemään suuria muutoksia divisioonien rakenteeseen.

Suurin muutos nähdään Kanadassa. Jokainen kanadalaisjoukkue sijoitetaan omaan divisioonaansa. Näin vältetään jatkuva matkustelu rajan yli Yhdysvaltoihin.

Maiden yhteinen raja on ollut kiinni koronaviruspandemian alusta saakka. Rajan saa ylittää vain erikoistapauksissa.

The Athleticin toimittaja Pierre LeBrunin mukaan pelaajakauppoja kanadalaisjoukkueiden sekä amerikkalaisjoukkueiden välillä ei ole kielletty. Pelaajat joutuvat vain noudattamaan tiukkaa protokollaa.

Jokaista pelaajaa odottaa karanteeni siinä lokaatiossa, mihin hänet on kaupattu.