Auts! NHL-asiantuntijalta karu arvio Mikko Lehtosesta

The Athletic -lehden asiantuntijat Jonas Siegel ja James Mirtle ovat tehneet ennustuksen Toronto Maple Leafsin pelaajien ensi kauden suorituksista.
Suomalaisittain mielenkiinto kohdistui puolustaja Mikko Lehtoseen, joka allekirjoitti tulokassopimuksen Maple Leafsin kanssa viime toukokuussa.
Vaikka Lehtonen onkin takonut ilmiömäistä jälkeä KHL:ssä Jokereiden mukana, ei The Athleticin asiantuntijoilta herunut suurta luottoa 26-vuotiaaseen turkulaiseen.
Mirtle näkee, että Lehtosella tulee olemaan vaikeuksia mahtua Maple Leafsin pelaavaan kokoonpanoon, jonka myötä suomalaisen maalimäärä jäisi vain kolmeen.
– Jos hän päätyy lopulta Maple Leafsin kahteen kärkipariin, niin sitten olen erittäin väärässä ennustukseni suhteen. Mutta tässä kohtaa häntä on kuitenkin todella vaikea arvioida vakituisesti pelaavaan kokoonpanoon, Mirtle kirjoittaa.
Siegel uskoo Lehtosen saavan ensi kaudella vastuuta kolmannessa pakkiparissa sekä toisessa ylivoimakoostumuksessa. Asiantuntija arvioi suomalaispakin tekevän viisi maalia ensi kaudella.
– Hän oli todellinen pistelinko KHL:ssä, ja hän teki pisteitä myös ennen sitäkin. Hän vaikuttaa rakastavan kiekon ampumista. Miten se sitten soveltuu NHL:ään, jossa tilaa ja aikaa on paljon vähemmän? Kuka pystyy vastaamaan, mutta Lehtoselle ainakin tarjotaan tilaisuus tuottaa pisteitä. Hän tulee näkemään useita hyökkäyspään aloituksia suojatussa kolmannen pakkiparin roolissa. Hän on myös todennäköisesti toisessa ylivoimassa viivamiehenä, Siegel analysoi.
Asiantuntijoiden arviot olivat suhteellisen maltilliset, kun ottaa huomioon Lehtosen huiman vireen KHL:ssä. Hän on tehnyt Jokereiden riveissä tällä kaudella 14 otteluun puolustajalle hirmuiset tehot 8+8=16.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili