NHL:n varakomissaari Bill Daly vakuuttaa taalaliigan pyrkivän edelleen aloittamaan tulevan kauden 1.tammikuuta 2021. Kunnianhimoiseen tavoitteeseen sisältyy myös lähtökohta, että sesongilla pelattaisiin täydet 82 runkosarjaottelua.

Daly myöntää kuitenkin NHL:n virallisella nettisivulla, että suunnitelmien taustalla leijuu tällä hetkellä koronaviruspandemian vuoksi suuri epävarmuus.

Komissaari Gary Bettman ja Daly avasivat sarjan tilannetta joukkueiden general managereille perjantaina videokonferenssissa.

– Totesimme heille arvioivamme kaikkia vaihtoehtoja ja että keräämme tällä hetkellä valtavasti tietoa. Meidän ei tarvise tehdä päätöksiä juuri tällä hetkellä, vaan nyt on hyvä odottaa lisää informaatiota voidaksemme tehdä parhaat mahdolliset ratkaisut sitten kun niiden aika on, Daly painottaa.

Kokouksessa nousi esiin myös mahdollinen uudelleenarviointi tulevasta NHL:n varauslotosta. Nykyisessä formaatissa draftin ykkösvalinta arvotaan painotetusti niiden 15 joukkueen välillä, jotka eivät selviä pudotuspeleihin, mutta Dalyn mukaan osa seurapomoista haluaisi muokata kyseistä sääntöä.

Tällä hetkellä NHL:n suunnitelmissa on myös tarjota viime kauden pudotuspelien ulkopuolelle jääneille seitsemälle joukkueelle muita seuroja pidempi uuteen kauteen valmistava harjoitusleiri.

Tapaaminen toi lisätietoa myös AHL:n ja ”farmin farmin” ECHL:n tulevan kauden suunnitelmista.

AHL:n tämänhetkinen virallinen suunnitelma on aloittaa kausi 4.joulukuuta. Tavoite vaikuttaa kuitenkin erittäin haastavalta, sillä otteluohjelmaa ei vielä ole olemassa.

ECHL suunnittelee kauden aloitusta puolestaan vaiheittain niin, että jotkut joukkueet aloittaisivat 11.joulukuuta ja loput 15.tammikuuta 2021.