Vaikka NHL:n vapaiden pelaajien markkinat ovat olleet käynnissä pian kaksi viikkoa, löytyy tähtihyökkääjä Mike Hoffmanin nimi yhä ilman sopimusta olevien nimien joukosta.

30-vuotiaan laiturin agentti Robert Hooperin mukaan kiinnostus tämän asiakasta kohtaan on kuitenkin ollut ”todella vahvaa”.

Agentin mukaan 13 seuraa on ollut yhteydessä hyökkääjän leiriin. Näistä 5-6 on osoittanut vakavaa kiinnostusta. Seurojen poikkeuksellisen tukala palkkakattotilanne on Hooperin mukaan kuitenkin estänyt toistaiseksi sopimuksen syntymisen.

– Luulen, että seurat ovat hieman kuin halvaantuneessa tilassa paikallaan pysyneen palkkakaton vuoksi. Joillakin Mikesta kiinnostuneilla seuroilla on ollut vaikeuksia tehdä palkkakattoonsa tilaa häntä varten. Palaute on kuitenkin ollut todella positiivista. Sopimus on vain saatava mahdutetuksi budjettiin, agentti avaa neuvotteluja The Athleticille.

Hoffmanin agentti ei sulje pois laskuista myöskään Taylor Hallin hiljattain solmiman vuoden pätkädiilin tapaista ratkaisua.

– Siihen ei ole mitään esteitä. Kuitenkin jos aiot allekirjoittaa vuoden sopimuksen, haluat saada itsesi hyvään tilanteeseen, koska palaat markkinoille heti vuoden päästä, agentti muistuttaa seuravalinnan tärkeydestä myös pätkädiilin kohdalla.

Yhdeksän kautta NHL:ssä pelannut Hoffman iski viime kauden 69 ottelussa 29 maalia ja 59 tehopistettä. Mies edusti kahden viime kauden ajan Florida Panthersia.