New York Islanders tiedottaa hyökkääjä Otto Koivulan siirtyvän lainadiilillä Liigaan HIFK:n riveihin.

22-vuotias Koivula on pelannut kaksi edellistä kautta Pohjois-Amerikassa ja debytoi päättyneellä sesongilla myös NHL:n puolella pelattuaan kirkkaissa valoissa 12 kamppailua ilman tehopinnoja.

AHL:n puolella Koivula on kahden kauden aikana summannut 105 ottelussa 68 (30+38) pinnaa. Monipuolinen pelaaja pystyy pelaamaan hyökkäyksessä niin laidassa kuin keskelläkin.

HIFK:n urheilujohtaja Tobias Salmelaisen mukaan Koivulaa on kaavailtu ryhmään alustavasti sentteriksi.

– Kaikki lainasopimuksemme on tehty siksi, että meillä on paljon loukkaantumisia. Haluamme mahdollistaa sen, että loukkaantuneina olevat pelaajat saavat kunnolla aikaa kuntoutua, eikä kukaan tunne tarvetta kiirehtiä omaa paluutaan kaukaloon, Salmelainen korostaa HIFK:n nettisivulla.

HIFK:hon ovat liittyneet ennen Koivulaa rapakon takaa muun muassa Emil Bemström, Joona Luoto ja Henrik Borgström, sekä perjantain Kärpät-ottelussa debytoiva Antti Suomela.

LIVE-SEURANTA KÄYNNISSÄ! NHL Suomen LIVE-seuranta mukana NHL Free Agencyn tapahtumissa koko perjantain kello 17 alkaen! Tuoreet sopimukset, varmistuneet siirrot ja kuumimmat huhut reaaliajassa TÄÄLTÄ!