NHL:n pudotuspelit olivat erinomaista kiekkoviihdettä ilman fanejakin. Kuplaskeptikoille ei jäänyt paljoa valittamisen aihetta.

Pohjois-Amerikassa usein toitotetaan, että Stanley Cup on vaikein urheilupalkinto voittaa koko maailmassa. Perusteluna tähän on, että mestaruuden voittoon joukkueen tarvitsee voittaa 16 ottelua. Esimerkiksi NFL-pudotuspeleissä mestaruuteen vaaditaan vain neljä voittoa.

Iso ottelutaakka näkyy myös jäällä. Finaaleissa pelanneen Dallas Starsin kokoonpanosta puuttuivat Roope Hintz, Radek Faksa, Blake Comeau, Ben Bishop, Stephen Johns ja Taylor Fedun. Yhteensä pelaajia puuttui siis lähes 13,5 miljoonan dollarin edestä.

Colorado Avalanche oli yksi suurimmista mestarisuosikeista ennen pudotuspelien alkua. Joukkue kärsi vakavia loukkaantumisia kaikilla kolmella pelipaikalla, ja joukkueen taival päättyi jo toiselle kierrokselle.

Paras seitsemästä -järjestelmä on mukamas olemassa sen takia, että kahdesta joukkueesta parempi saadaan varmasti selville. Loppujen lopuksi paremmuudella ei kuitenkaan ole isoa roolia mestaruuden voitossa. Kauden päätyttyä mestaruutta usein juhlii joukkue, joka selvisi pienimmillä haavereilla ratkaisupelien aikana.

Paras viidestä -systeemi olisi nykyistä parempi. Pienempi kuormitus näkyisi pienempinä loukkaantumismäärinä ja lisättynä lepona. Paremmuuden selvittämiseenkin viisi ottelua riittäisi mainiosti. Pudotuspelien toisella kierroksella nähtiin kolme ottelusarjaa, jotka olivat 3-1 tilanteessa. Ne kaikki etenivät setsemänsiin otteluihin, joista 3-1 johdossa ollut seura marssi jokaisesta jatkoon.

Nyt finaaleissa ei nähdä parhaita joukkueita tai pelaajia vaan sitkeimmät.