Ei se ihan putkeen mennyt: Aloittavaksi vahdiksi noussut Juuse Saros antautui neljästi, näin luotsi kommentoi
Kuva: Getty Images
Nashville Predatorsin urakka jääkiekon NHL:n pudotuspeleissä alkoi katkeralla 3-4-tappiolla Arizona Coyotesia vastaan. Joukkue oli kahden erän jälkeen häviöllä luvuin 1-4, eikä kolmannen erän kiri enää riittänyt.
Predsin maalilla torjui Juuse Saros, joka on pistämässä Nashvillen maalivahtiasetelman uusiksi. Pekka Rinne on ollut tähän asti ykkösvahti, mutta Suomen aikaa sunnuntai-iltana konkari aloitti pudotuspeliottelun penkiltä ensimmäisen kerran liki sataan otteluun.
Saros venyi kumilätkän eteen 33 kertaa torjuntaprosentin jäädessä alle 90:n.
– Mielestäni Saros pelasi loistavasti. Siellä oli aika pahoja pomppuja, jotka johtivat takaiskumaaleihin. Arizona ampui paljon hyviä kuteja ja heiltä löytyy taitoa, mutta Juuse teki muutamia loistavia torjuntoja. Hän antoi meille todellisen mahdollisuuden voittaa tämä ottelu, Predatorsin puolustaja Ryan Ellis kehui muun muassa NHL:n suomenkielisen sivuston mukaan.
Päävalmentaja John Hyneskään ei lähtenyt lyttäämään nuorten maailmanmestaria.
– Pidin Saroksen pelistä. Hänellä oli tilanteita, joissa hän pysyi hyvin keskittyneenä. Hän teki tärkeitä torjuntoja läpi ottelun. Pidin hänen vastauksestaan takaiskujen jälkeen. Pelin edetessä hän teki torjuntoja, kun tarvitsimme niitä. Kun meillä oli kirivaihde päällä ja Coyotes sai pari paikkaa, niin hän hoiti homman. Sitä maalivahdiltaan haluaa.
Siihen, että kuka aloittaa tolppien välissä seuraavassa pelissä, Hynes ei kuulemma voi vastata.
– Varmistamme sen, että kohtelemme pelaajiamme rehellisesti ja suorasanaisesti. Pekka ei ole sen suhteen erilainen joukkueen jäsen muihin pelaajiin verrattuna. Hänellä on tietenkin ollut mahtava ura ja hän on iso palanen joukkuettamme ja seuraamme – on ollut ja tulee aina olemaan. Hän on tärkeä palanen pelien jatkuessa.
Predators jatkaa urakkaansa tiistai-iltana.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- NHL Draft 2026: Varausvuorot, arviot, suomalaiset, tv
- Toimittaja: Euroopan huippumailta raju vaatimus NHL:lle – vetäytyminen huipputurnauksesta pöydällä!
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Maisemanvaihdos teki hyvää! Olli Määttä liekeissä uudessa seurassaan
- Anze Kopitar teki huimaa historiaa NHL:ssä!