Edmonton Oilersin GM Ken Holland vastaili pudotuspelikarsintojen aattona medialle antamassaan haastattelussa kysymyksiin seuran kärkivaraus Jesse Puljujärven tulevaisuudesta.

Detroit Red Wingsistä Oilersiin täksi kaudeksi pestattu Holland odottaa Puljujärveltä tulevaisuudessa paljon, muistuttaen samalla lajin realiteeteista.

– Kerroin hänelle konferenssipuhelussa, että 10 vuoden päästä hän voi katsoa taaksepäin liittyen siirtoonsa takaisin Suomeen ja olla iloinen siitä. Se (siirto) mahdollistaa hänelle ison peliajan sekä itseluottamuksen kehittämisen, Holland puntaroi.

Puljujärvi ei ollut Hollandille erityisen tuttu pelaaja vielä suomalaisen varausvuonna 2016, jolloin seurapomo johti Red Wingsin hiipumassa ollutta ex-dynastiaa.

– Rehellisesti sanottuna en tarkkaillut häntä juurikaan hänen varausvuotenaan. Emme varanneet tuolloin (Detroitin kanssa) korkealta. Hän on yhä nuori pelaaja ja on harvinaista löytää 193-senttistä pelaajaa, jolla on myös taitoa. Useimmat pelaajista eivät vastaa odotuksiin ennen kuin ovat 22-23-vuotiaita, joten aika näyttää, Holland pyöritteli.

Puljujärvi itse näytti jo aiemmin kesällä vihreää valoa mahdolliselle paluulle Oilersiin, joskaan sen toteutuminen ei liene todennäköistä vielä tulevalla kaudella. 22-vuotiaan laitahyökkääjän uskotaan viettävän vielä tulevan kauden Euroopassa.