Carolinan huippulupaus päätymässä ensi kaudeksi Ruotsiin – hurjat tehot yliopistosarjassa!
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltojen huippulupaus Jack Drury on valitsemassa ensi kaudella Euroopassa pelaamisen. SHL-seura Växjö Lakers on Expressenin tietojen mukaan nappaamassa 20-vuotiaan yliopistotähden riveihinsä lainasopimuksella.
Drury oli mukana Yhdysvaltojen hopearyhmässä vuoden 2019 U20 MM-kisoissa. Carolinaan vuonna 2018 varattu sentteri ei ole vielä debytoinut NHL:ssä.
Drury on pelannut viimeiset kaksi kautta yliopistoliiga NCAA:ta Harvardin riveissä. Päättyneellä kaudella 28 otteluun kertyi 39 tehopistettä (29+19).
NHL:n kauden 2020-21 alkamisajasta ei ole vielä varmuutta. Kuluvaa kautta jatketaan viikonloppuna pudotuspelien käynnistyessä.
LUE MYÖS:
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Minnesota tavoittelee pitkää pudotuspelikevättä – mikä on Quinn Hughesin tulevaisuus?
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Nuoren tähtisikermän oppirahat maksettu – onko Montreal jo valmis Stanley Cup -finaaleihin?
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Friedman: Connor Hellebuyckin jättitreidi vireillä – ”En tiedä, kumpi teki aloitteen”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- NHL-faneille ilouutinen – nämä huippuottelut näkyvät ilmaiseksi tv:ssä
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Quinn Hughesin tulevaisuudesta kova väite – Antti Mäkinen: ”En usko enää hetkeäkään”
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- Chicago Blackhawks kiinnitti ykkösvarauksensa – yli 20 miljoonan dollarin jatkosopimus