Detroitin nappaama ruotsalaispistelinko paljastaa karun tarinansa: ”En tiedä olisinko edes hengissä…”

Ruotsalaishyökkääjä Mathias Bromé solmi huhtikuun lopulla yksivuotisen tulokassopimuksen Detroit Red Wingsin kanssa.
25-vuotiaalla laiturilla on allaan erinomainen kausi, kun SHL:n Örebro HK:n paidassa syntyi 52 ottelussa komeat tehot 17+26=43.
Vielä pari vuotta sitten taalaliigaunelma saattoi tuntua erittäin kaukaiselta, ellei jopa mahdottomalta. Bromé nimittäin sairastui syömishäiriöön kaudella 2016-17 pelatessaan Ruotsin toiseksi korkeimman sarjatason Allsvenskanin Mora IK:ssa.
– Menetin 15-16 kiloa painostani, kropassani ei ollut juuri mitään jäljellä. Se oli todella paha tilanne, en ollut syönyt pitkään aikaan mitään, en pystynyt edes juomaan smoothieta, Bromé muisteli Expressenin mukaan Ruotsin TV4:llä.
Bromé kertoo pelastajansa olleen Moran tuolloinen puheenjohtaja Helene Kviele, joka toimi myös joukkueen lääkärinä.
– Ilman Heleneä en todennäköisesti edes pelaisi enää kiekkoa, enkä tiedä olisinko edes hengissä, Bromé toteaa.
Pahimmat ajat syömishäiriön kanssa ovat nyt taakse jäänyttä elämää, mutta Bromé kertoo tunteneensa oireita vielä tänä kesänäkin.
– Hikoilin ja minulla oli hengitysvaikeuksia. Kun niin tapahtui, oli otettava jälleen yhteys Heleneen ja Moraan. Menin sinne viikonlopuksi ja keskustelin asiasta. Hän auttoi minua pääsemään niistä (oireista) eroon, josta olen hyvin kiitollinen ja liikuttunut, Bromé kertoo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehtitieto: NHL-diili purkissa – megalupaus tekemässä kovan ratkaisun!
- Venäläishyökkääjä lähtee NHL:stä – palaa KHL:ään
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä