Täysi kaaos NHL:ssä – tähtimaalivahdit tappelivat keskenään
Tunteet kuumenivat NHL:ssä keskiviikon vastaisen yön kierroksella kahden pudotuspelimahdollisuutensa jo menettäneen joukkueen, New York Rangersin ja New Jersey Devilsin kohdattua. Ottelussa nähtiin myös harvinainen maalivahtien välinen tappelu kahden tähtivahdin, Igor Shesterkinin ja Jacob Markströmin välillä.
Kaksikko pudotti hanskat ja maskit kolmannen erän puolivälissä Rangersin johdettua peliä tuossa vaiheessa lukemin 4-1.
NHL:n parhaimpiin maalivahteihin lukeutuva Shesterkin vei kaksikon välienselvittelyn nimiinsä kotiyleisön pauhatessa taustalla.
Kahakka sai alkunsa Devilsin Paul Cotterin ajeltua Shesterkinin yli maalivahdin alueella. Markström osallistui torikokoukseen ruotsalaisen luisteltua omalta maaliltaan toiseen kenttäpäätyyn haastamaan venäläisen virkaveljensä.
Kyseessä oli samalla kahden turhautuneen joukkueen paikalliskamppailu. Suurin odotuksin kauteen lähteneillä Rangersillä ja Devilsillä on kummallakin takanaan katastrofaalinen kausi molempien menetettyä jo aikapäivää sitten mahdollisuutensa pudotuspeleihin.
Rangers on koko itäisen konferenssin viimeisenä. Matkaa pudotuspeliviivaan on jo 17 pistettä. Devils on sarjataulukossa kolme pykälää ylempänä idän sijalla 13.
Video maalivahtien tappelusta katsottavissa alta löytyvältä videolta tai täältä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan