Mitä tapahtui Mikko Rantasen ketjutoverille? Lähde: Yksi KHL:n palkkakuninkaista joutumassa tylysti alasarjaan
Kuva: Getty Images
Venäläislehti Ria Novosti kertoo, että KHL-seura Avangard Omsk harkitsee tosissaan tekevänsä kovia liikkeitä sarjan uuden 900 miljoonan ruplan palkkakaton takia.
Venäläislähteiden mukaan Omskin johto pohtii NHL:stä tuttujen ulkomaalaisvahvistusten Sven Andrighetton ja Taylor Beckin lähettämistä Etelä-Siperiassa sijaitsevan Metallurg Novokuznetskin VHL-joukkueeseen.
Sveitsiläinen Andrighetto tienaa KHL:ssä ensi kaudesta 90 miljoonan ruplan palkkaa (1,13 milj. euroa). Neljää eri NHL-seuraa urallaan edustanut Beck taas saa kaudessa 70 miljoonan ruplan tulot (895 550 euroa).
Andrighetto on 90 miljoonan ruplan jättipalkallaan KHL:n kolmanneksi eniten tienaava pelaaja yhdessä Teemu Hartikaisen ja Jakub Kovarin kanssa.
Ria Novostin mukaan Omsk yrittää parhaillaan neuvotella Andrighetton ja Beckin kanssa KHL-sopimuksen purkamisesta. Kummankin pelaajan agenteille on kerrottu vaihtoehtoisesta ratkaisusta, eli KHL:n siirtolistalle lähettämisestä.
27-vuotiaan Andrighetto ura on lähtenyt viime aikoina kovaan laskuun. Hänet nähtiin vielä vuosia sitten Colorado Avalanchen ykkösketjussa Mikko Rantasen ja Nathan MacKinnon vierellä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Connor McDavidilta suoraa puhetta Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- NHL:ssä karu tappelu – joukkuekaveri liikuttui kyyneliin
- Toronto Maple Leafs valmis luopumaan pistelingostaan – tässä on syy
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Paljastus: Tämä seura yritti hankkia Rasmus Ristolaisen siirtorajalla
- Florida Panthersin Niko Mikkola loukkaantui – valmentajalta huolestuttava viesti
- Matias Maccelli kuumassa vireessä – tehoili jälleen
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Utah Mammoth -hyökkääjälle kahden vuoden jatkosopimus – roima palkankorotus
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- 35-vuotias farmijyrä palasi NHL:ään lähes seitsemän vuoden tauon jälkeen: ”Älä koskaan luovu unelmistasi”
- IS selvitti: Tämä on Patrik Laineen tilanne oikeasti – käytös yllättää
- Jarmo Kekäläisen apumiehestä iso huhu – loikkaamassa toisen NHL-seuran GM:ksi
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Carolina yritti kolmea jättisiirtoa tällä kaudella – GM yhä uhmakkaana
- Matthew Knies kuuma nimi kesän siirtomarkkinoilla – nämä seurat ”todella kiinnostuneita”