Tehokasta menoa AHL:ssä – suomalaislupauksilta oivia näyttöjä NHL:n suuntaan

© Kuva: Getty Images

Suomalaispelaajat nousivat myös farmin puolella komeasti valokeilaan torstain vastaisena yönä. Sinivalkoisista useampi kuin yksi pelaaja onnistui nakuttamaan vähintään kaksi pinnaa.

Bridgeport Sound Tigersin ja Lehigh Valley Phantomsin (5-8) välisessä ottelussa ensiksi mainitun Otto Koivula iski maalin ja kaikkiaan tehot 1+1=2. Joukkuekaveri Christopher Gibsonin urakka ei maalilla ollut mikään ihan paras mahdollinen. Suomalaisvahdin tilastoihin kirjattiin 10/13 torjuntaa ja hänet otettiin maalilta pois kesken ottelun.

Laval Rocketin ja Manitoba Moosen (4-5 vl) mittelössä sekä ensiksi mainitun Jesperi Kotkaniemi että jälkimmäisen Kristian Vesalainen saalistivat tehot 0+2=2. Taalaliigasta AHL:ään äskettäin pudotetun Kotkaniemen saldo farmissa on kummallinen 0+9=9.

Lisäksi pöytäkirjaan itsensä tehoilivat Milwaukee Admiralsin 2-3-tappiossa Eeli Tolvanen (0+1=1). AHL:n kärkijoukkue taipui Iowa Wildille.

Eetu Tuulolakin saalisti syöttöpinnan, kun Stockton Heat taipui San Diego Gullsille 2-3.

Suomalaisten sisäisen pistepörssin kärkitrion AHL:ssä muodostavat Charlotte Checkersin Janne Kuokkanen (12+30=42), NHL:n puolelle vaihtanut Springfield Thunderbirdsin Aleksi Saarela (12+20=32) ja Admiralsin Tolvanen (15+12=27).

LUE MYÖS:

NHL-kierroksen suomalaiset: Uusi maalintekijä, rajapyykki rikki


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.