New Jersey täräytti heti perään myös toisen treidin – Tampa Bayn ykkösvaraus vaihtonappulana
New Jersey Devils aloitti jo aiemmin viikolla ennakoidun pelaajapajatsonsa tyhjentämisen sunnuntai-iltana kauppaamalla ensin kapteeninsa Andy Greenen New York Islandersiin.
Lisää oli luvassa maanantain vastaisena yönä Suomen aikaa seuran kaupattua laitahyökkääjänsä Blake Colemanin Tampa Bay Lightningiin vaihdossa kesän 2019 1. kierroksen varaus Nolan Footeen.
28-vuotiaan Colemanin nykyinen sopimus jatkuu vielä ensi kauden. Tällä kaudella 57 NHL-peliä tehoin 21+10=31 pelannut jenkki tienaa 1,8 miljoonaa dollaria kaudesta.
Vaihdossa Devilsiin matkaava 19-vuotias Foote pelaa vielä tällä kaudella junnuliiga WHL:n Kelowna Rocketsissa, jossa kapteenina toimiva nuorukainen on iskenyt 26 pelissä tehot 15+18=33. Entisen NHL-tähtipuolustaja Adam Footen poika, sekä toisen Lightning-lupaus Cal Footen veli kuului myös Kanadan nuorten MM-kultaa vuodenvaihteessa voittaneeseen joukkueeseen.
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Miro Heiskanen loukkaantui – Dallasilta huolestuttavia uutisia
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Karu käänne: avausmaalinsa tehnyt Suomen NHL-lupaus sivuun – nyt puhuu päävalmentaja
- Vegasin mestaripuolustajalle uusi mahdollisuus NHL:ssä – sopimus julki!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Florida Panthers: huippu-uutinen!
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Florida Panthers: huippu-uutinen!
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- Nikita Kutsherovilta suoraa puhetta – tästä syystä hän jätti siirtopyynnön!
- Karu kohtalo – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Nikita Kutsherovin ”superagentilla” uskomaton tausta – siivoojasta NHL:n huipulle