Miro Heiskanen paljastaa: Esa Lindellillä yllättävä sivurooli NHL:n suomalaisjoukkueessa

Dallas Stars on yksi NHL:n suomalaisjoukkueista. Tähtipaidoissa ovat tehoilleet tällä kaudella Miro Heiskanen (7+19=26), maalitykki Roope Hintz (15+10=25) ja syöttökone Esa Lindell (3+19=22). Maailmanmestari Joel Kiviranta (1+0=1) debytoi äskettäin ja onnistuipa hän avaamaan myös maalitilinsä taalajäillä.
Kivirannan Dallasiin liittymisen myötä sinivalkoiset värit ovat joukkueessa erityisen isosti edustettuna. Se on Heiskasen mielestä kiva juttu.
– No on! Saa puhua suomea, eikä tarvitse jutella englanniksi koko ajan. On ollut tosi kivaa, pakki sanoo NHL:n suomenkielisen sivuston haastattelussa.
Uutta kasvo Kivirantaa suomalaistrio on tukenut uudessa arjessa.
– On autettu niin paljon kuin vain on pystytty. Esa erityisesti on ollut paljon kuskina. Hän on ollut varsinainen Uber-kuski, Heiskanen virnistelee.
Pakki-Lindellille tarjolla on erikoinen rooli.
– Hän on meidän oma matkanjohtaja.
Stars keikkui lännessä kolmantena ennen lauantai-illan ja yön koitoksia.
– Jatketaan entiseen malliin eli pelataan ihan samalla tavalla kuin tähänkin asti. Jatketaan hyvää puolustuspelaamista, sillä on päästy hyvin eteenpäin. Kun puolustetaan hyvin, niin saadaan myös tehtyä paikkoja hyökkäyspäähän. Sillä samalla jutulla jatketaan.
NHL:ssä käsissä ovat ratkaisun hetket, kun pudotuspelitaisto käy kiivaimmillaan.
– Saatiin hyvä draivi päälle vaikean alun jälkeen. Jatketaan vaan samalla lailla kuin on viime aikoina pelattu, niin hyvä tulee. Välipäiviä ei voi ottaa missään kohdassa, sillä muut tulee kovaa takaa. Meidän divisioona on tosi tiukka, joten ei voi hellittää yhtään.
Tähtipaidat punnitsevat sunnuntaiyönä St. Louis Bluesin pelivireen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Venäläishyökkääjä lähtee NHL:stä – palaa KHL:ään
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa