Vaikeaa kautta AHL:n Milwaukee Admiralsissa pelaava Eeli Tolvanen on saanut viimein kuluneen viikon aikana pitkään kaipaamiaan onnistumisia.

20-vuotias hyökkääjä iski varhain sunnuntaiaamuna Suomen aikaa Admiralsille osuman, kun joukkue kaatoi Rockford IceHogsin 5-2.

Maali oli Tolvasen kauden kymmenes ja syntyi IceHogsin maalia kamppailussa vartioineen Leijonien kultavahti Kevin Lankisen selän taakse.

Laituri on tehnyt viimeisissä neljässä ottelussaan kolme maalia ja koko kauden pinnasaldo on 45 ottelun jälkeen nyt 10+10=20.

Ennen maalejaan Tolvanen osui edellisen kerran yli puolitoista kuukautta sitten, 6.joulukuuta.

Toista täyttä ammattilaiskauttaan Pohjois-Amerikassa pelaavaa Tolvasta ei ole nähty sesongin aikana NHL:n puolella. Toistaiseksi NHL-pelejä on uralla kasassa seitsemän tehoin 1+1=2.