Suora jyrähdys! Rod Brind’Amour heitti kohuvalmentaja Bill Petersin ”bussin alle”

Calgary Flamesin päävalmentaja Bill Peters on joutunut todellisen myrskyn silmään NHL:ssä.
Koko sopan aloitti uransa jo päättänyt puolustaja Akim Aliu, jonka mukaan Peters olisi huudellut hänelle rasistista tekstiä pukukopissa.
Tämän jälkeen yhä useampi on tullut esille mitä tulisemmilla väitteillään.
Keskiviikkona uutisoimme puolustaja Michael Jordan tarinasta ajoistaan Carolina Hurricanesissa, kun Peters toimi seuran päävalmentajana.
– En koskaan halua kenellekään mitään pahaa, mutta nyt hän saa sitä, mitä hän tilaa. Päästyäni NHL:ään, hän oli kokemukseni mukaan ylivoimaisesti huonoin valmentaja. Hän potki minua ja löi toista pelaajaa päähän, tsekkipakki latasi Twitter-tilillään.
Nyt aiheeseen on kertonut oman kantansa myös Hurricanesin apuvalmentajana Petersin aikana toiminut NHL-legenda Rod Brind’Amour.
– Se todellakin tapahtui, Hurricanesin päävalmentaja nykyään toimiva Brind’Amour jyrähti viitaten Jordanin tapaukseen.
Petersin väitetyt teot ovat parhaillaan Flames-johdon tutkinnan alla. 54-vuotias valmentaja on tällä hetkellä sivussa seuran päivittäisestä toiminnasta.
Lue myös: Kohuvalmentaja Bill Peters rikkoi hiljaisuuden – selittelee nyt rasistisia kommenttejaan
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kanadalle NHL-supervahvistuksia MM-kisoihin!
- Leijonien MM-hyökkääjä solmi NHL-sopimuksen!
- Toronto Maple Leafsille järisyttävä takaisku
- Kohuvalmentaja Joel Quenneville palaa NHL:ään – tässä uusi seura
- Nyt kajahti huima arvio Mikko Rantasesta – pudotuspelisaldo mykistää
- Connor Hellebuyck romahti pudotuspeleissä – Antti Mäkinen haukkuu lyttyyn: ”Täysin käsittämätöntä”
- NHL-historiaa – Mikko Rantaselta täysin käsittämätön temppu!
- Tässä Utahin NHL-seuran uusi nimi – myös logo julki!
- Eric Staal sai yllätyspestin NHL:stä!
- Lähde: Lähes 1 100 NHL-ottelun konkaria yritetään houkutella Eurooppaan
- Colorado-pomolta raju väite Mikko Rantasesta
- Nathan MacKinnon houkuttelee Sidney Crosbya Coloradoon? ”Tämä ei ole vitsailua”
- KHL-pistelinko solmi NHL-sopimuksen – tässä uusi seura