Antti Raanta ykkösehdokas himoitun NHL-pystin saajaksi? ”Hankala kieltää sitä tosiasiaa”

Arizona Coyotes luottaa jälleen alkavalla kaudella vahvaan puolustukseen sekä timantinkovaan maalivahtikaksikkoonsa, Antti Raantaan sekä suomalaisen loukkaannuttua viime kaudella läpimurtonsa tehneeseen Darcy Kuemperiin.
Alkavalle kaudelle seura sai naarattua vihdoin myös hyökkäykseensä tähtiloistoa seurajohdon hankittua kaksi Stanley Cupia voittaneen Phil Kesselin tuomaan tulivoimaa ennen kaikkea joukkueen maalintekosektorille.
The Ahtletic arvioi puolustuksen ja maalivahtipelin näyttelevän silti myös tällä kaudella pääroolia Coyotesin pudotuspelihaaveiden taustalla. Sivusto veikkaa samalla Raannan ja Kuemperin olevan kärkiehdokkaat myös William M. Jennings -palkinnon saajaksi.
Kyseinen palkinto jaetaan maalivahdille tai maalivahdeille, jotka päästävät kauden aikana vähiten maaleja. Nimen saaminen pystiin edellyttää vähintään 25 kauden aikana pelattua runkosarjaottelua.
– Tiedän mitä ajattelette: Raantahan loukkaantui jälleen. Mutta, kyseessä on vasta harjoitusleiri ja minulla on vahva luotto siihen, että epäonni kääntyy viimein tämän uskomattoman mukavan kaverin ja äärimmäisen lahjakkaan maalivahdin kohdalla, kirjoittaa The Athleticin toimittaja Craig Morgan.
– Jos näin käy, on hankalaa kieltää sitä tosiasiaa, että Coyotesin maalivahtikaksikko on ehdottomasti sarjan viiden parhaan joukossa. Ja tiedämme valmiiksi, että joukkue pystyy esittämään eliittitason puolustuspeliä, Morgan vihjaa ja veikkaa samaan hengenvetoon Raannan ja Kuemperin pokkaavan Jennings-pystin kauden päätteeksi.
Coyotesin kausiennakon voit lukea täältä. Kaikki tähän saakka julkaistut joukkue-ennakkomme löydät NHL-ennakko 2019-20 -erikoissivulta.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Florida Panthers pelaajakaupoilla – haaviin NHL:n entinen kärkivaraus
- Entinen HIFK-tähti siirtyy NHL:stä Eurooppaan – aloittaa kautensa sairastuvalta
- Nimet paperissa – Marco Rossi rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- 56 NHL-ottelun Frank Nazar solmi jättimäisen jatkosopimuksen
- Elliotte Friedman: Chicago on solmimassa ennätyksellisen NHL-sopimuksen
- Ilman sopimusta olevan Marco Rossin tilanteessa käänne
- Dallas-valmentaja: Pelitapa uusiksi – tätä Starsin tähdiltä vaaditaan
- Asiantuntijat listasivat NHL:n TOP 20 -sentterit – kolme suomalaista mukana
- Carolina-hyökkääjä joutui päättämään uransa – palaa nyt seuraan uudessa roolissa
- Lähde: Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari lähtee NHL:stä – palaa Eurooppaan
- Colorado pelaajakaupoilla – nappasi vahvistuksen vapailta markkinoilta
- Elliotte Friedman: Chicago on solmimassa ennätyksellisen NHL-sopimuksen
- Dallas-valmentaja: Pelitapa uusiksi – tätä Starsin tähdiltä vaaditaan
- Asiantuntijat listasivat NHL:n TOP 20 -sentterit – kolme suomalaista mukana
- Carolina-hyökkääjä joutui päättämään uransa – palaa nyt seuraan uudessa roolissa
- Lähde: Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari lähtee NHL:stä – palaa Eurooppaan
- Patrik Laine näpäyttää Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Ilman sopimusta olevan Marco Rossin tilanteessa käänne
- IS: Mikko Rantasta uhkaa kymmenientuhansien eurojen sakot – ei mennyt asepalvelukseen
- 56 NHL-ottelun Frank Nazar solmi jättimäisen jatkosopimuksen