Vegas-tähdeltä karu paljastus – MM-kisoissa otettu doping-testi paljasti kivessyövän!
Vegas Golden Knightsin tähtipuolustajiin lukeutuva Shea Theodore paljasti torstaina The Players’ Tribunelle saaneensa kesällä todella pysäyttävän uutisen.
Kanadaa viime kevään MM-kisoissa edustaneella puolustajalla todettiin kisojen yhteydessä tehdyssä doping-testissä kivessyöpä, joka on sittemmin leikattu. Tilannetta seurataan joka tapauksessa luonnollisesti säännöllisin väliajoin.
Theodore kertoi syövän löytyneen ennen MM-kisojen puolivälieräottelua puolustajan reputettua doping-testin. 24-vuotiaan kanadalaisen kropasta löytyi hCG-hormonia. Naisilla kyseinen istukkahormoni liittyy raskauteen, miehillä se voi olla merkki esimerkiksi kivessyövästä, kuten tässä tapauksessa.
Theodore kiitti samalla perheeltään ja lähipiiriltään saamastaan tuesta. Myös itse kivessyövän selättänyt NHL-tähti Phil Kessel antoi tukensa pelaajalle.
– Silloin olin peloissani. Siihen tilanteeseen ei voi mitenkään valmistautua, kun kuulee sairastavansa syöpää. En edes halua ajatella, mitä olisi voinut tapahtua, jos minulta ei olisi otettu sitä testiä, Theodore muistelee.
Puolustajan nimi löytyy Vegasin harjoitusleirin kokoonpanosta, joten mies ei näillä näkymin missaa diagnoosin seurauksena ainuttakaan peliä. Viidennen kautensa NHL:ssä aloittava puolustaja iski viime kauden 79 runkosarjapelissä tehot 12+25=37.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Patrick Kanen hölmöily maksoi playoff-paikan? ”Kamalin tunne urallani”
- IS: Suomen NHL-lahjakkuus haluaa MM-kisoihin -soittoa ei ole tullut
- NHL:n suomalaisvahdilta huima temppu kovassa paikassa!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!