New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
Tom Fitzgerald on saanut potkut New Jersey Devilsin GM:n tehtävästä maanantaina.
57-vuotias Fitzgerald liittyi seuraan apulais-GM:nä vuonna 2015 ja nousi GM:ksi vuonna 2020. Vuodesta 2024 lähtien hän toimi myös urheilutoimenjohtajana.
Fitzgeraldin aikana Devilsin saldo oli 218–204–39. Huippuhetki nähtiin kaudella 2022–23, jolloin joukkue teki seuraennätykset 52 voitolla ja 112 pisteellä. Tällä vuosikymmenellä Devils on yltänyt pudotuspeleihin kahdesti ja edennyt parhaimmillaan toiselle kierrokselle.
– Keskusteltuani David Blitzerin kanssa kävi selväksi kaikille, että paras ratkaisu joukkueen kannalta on siirtyä eteenpäin, Fitzgerald kommentoi potkujaan.
Fitzgerald korosti myös olevansa ylpeä ajastaan seurassa.
– Olen aina sanonut, että New Jersey on piilotettu helmi. Olen ylpeä siitä työstä, jota teimme nostaaksemme tasoa ja tehdäksemme seurasta houkuttelevan kohteen. Odotan seuraavaa askelta urallani ja muistelen aikaani Devilsissä lämmöllä.
ESPN:n tietojen mukaan Devilsin ja Fitzgeraldin tiet erosivat hyvässä hengessä. Seura ei nimennyt väliaikaista GM:ää, vaan uuden GM:n etsintä käynnistyy välittömästi.
Ajoitus voi myös avata Fitzgeraldille nopeasti uuden mahdollisuuden, sillä hänen odotetaan olevan ehdokkaiden joukossa Nashville Predatorsin GM-pestiin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Daniel Nieminen: NHL-sopimus!
- Tällainen joukkuekaveri Jevgeni Malkin oli – Jussi Jokinen: ”Jos pitää valita yksi”
- Tyly äänivyöry: Tässä NHL:n huonoimmin johdetut seurat – agenteilta täystyrmäys
- Leijonat saamassa tulikuuman NHL-vahvistuksen – MTV: ”Keskusteluja käyty”
- NHL:n pudotuspelijoukkueet selvillä – kolme otteluparia jo varmistunut!
- IL: Jesse Puljujärvestä iso NHL-paljastus!
- Vihdoin! Rasmus Ristolaisen 13 vuoden kurimus päättyy
- Agentit vastasivat: Tässä NHL:n parhaiten johdetut seurat – yksi ylitse muiden
- The Athletic nimesi jokaisen NHL-seuran kauden floppipelaajan – listalla neljä suomalaista
- Jonathan Quickin huikea ura päättyy – Rangers teki kylmän ratkaisun
- Coloradon päävalmentaja Jared Bednar loukkaantui vakavasti
- The Athletic nimesi jokaisen NHL-seuran kauden floppipelaajan – listalla neljä suomalaista
- NHL:ssä käsittämätön sulaminen – kotiyleisö kiehui raivosta
- Se oli siinä – yli 700 NHL-ottelun kulttihahmo lopettaa uransa!
- NHL:n pudotuspelijoukkueet selvillä – kolme otteluparia jo varmistunut!
- Agentit vastasivat: Tässä NHL:n parhaiten johdetut seurat – yksi ylitse muiden
- Jonathan Quickin huikea ura päättyy – Rangers teki kylmän ratkaisun
- IL: Jesse Puljujärvestä iso NHL-paljastus!
- Aleksandr Ovetshkin hämmensi NHL:ssä – kiusallinen hetki tallentui kameroihin
- Colorado kiinnitti yliopistosarjan pistelingon