Artemi Panarin paljastaa – näin Ovetshkin, Malkin ja Datsjuk auttoivat: ”Silloin lopetin juomisen”
New York Rangersin kanssa jättimäisen sopimuksen kesällä allekirjoittanut Artemi Panarin ei uskonut vielä teini-iässäkään jääkiekkourasta muodostuvan koskaan ammattia.
Venäläishyökkääjä kertoo varsinkin kolmen maan suurimman kiekkotähden, Aleksandr Ovetshkinin, Jevgeni Malkinin ja Pavel Datsjukin esimerkin auttaneen tätä uralla eteenpäin.
– Lapsena unelmoin vain istuvani penkillä vanhempien Superliigan pelaajien kanssa ja pääseväni samaan kuvaan heidän kanssaan. Vähitellen tavoitteet kasvoivat. Pietarin SKA oli lopullinen unelmani, lopulta kaksi kautta SKA:n riveissä loistanut Panarin kertoo RIA Novostin haastattelussa.
NHL:ssä pelaamisesta Panarin ei haaveillut vielä pitkään aikaan.
– Ei ollut mitään mahdollisuuksia, koska en pelannut edes maajoukkueessa. Vasta liittyessäni SKA:han ajattelin: ”Entä jos…”. Lopetin juomisen sen kauden aikana. Olin juomatta neljä vuotta, koska tavoitteet olivat korkealla ja keskityin niihin. Luovuin kaikista aiemmista tottumuksistani.
– Tulin kotiin, analysoin peliä videolta, kävin jäällä ja tein töitä. Malkinin, Ovetshkinin ja Datsjukin videot inspiroivat minua. Lopulta onnistuin, Panarin kertaa ensimmäisen Rangers-kautensa alla.
Jääkiekkoon panostaminen kannatti, sillä Panarin allekirjoitti heinäkuun alkajaisiksi Rangersin kanssa seitsemän vuoden ja 81,5 miljoonan dollarin sopimuksen.
LUE MYÖS: Edmonton Oilers kauppaamassa nuoren puolustajatähtensä? ”Ajoitus olisi hyvä!”
LUE MYÖS: Kannattaisiko Toronton kaupata supertähtensä? ”Mikäli saisivat vaihdossa…”
LUE MYÖS: Montrealin entisen ykköskierroksen varauksen ura laskussa myös KHL:ssä – potkut tulossa?
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Macklin Celebrinin tulokaskortti myytiin – käsittämätön hintalappu
- The Athletic: Dylan Larkin sai pakit kahdelta NHL-huippuseuralta – vain yksi kiinnostunut joukkue!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä