Buffalo Sabres teki melkoisen yllätysvedon kesän 2017 varaustilaisuudessa, kun joukkue varasi kolmannella kierroksella siihen aikaan monille tuntemattoman suomalaispuolustajan Oskari Laaksosen.

Laaksonen oli pelannut ennen NHL-varaustaan Ilveksen A -ja B-junioreissa, joten ei ole mikään ihme, että nuoren tamperelaisen nimi tuli puskista Sabres-faneille tai jopa muille NHL-seuroille.

– Laaksonen on kehittynyt epämääräisestä kolmannen kierroksen varauksesta pelaajaksi, joka voi olla NHL:ssä jo pian. NHL-seurat ovat kertoneet minulle, että kun Sabres kuulutti Laaksosen nimen varaustilaisuudessa, heillä ei ollut mitään hajuakaan kuka tämä pelaaja oli, The Athletic -lehden asiantuntija Corey Pronman paljasti.

Viime kaudella Laaksonen oli Ilveksen puolustuksen kantavia voimia, kun 46 ottelussa hän summasi upeat tehot 3+21=24.

Pronman arvostaa papereissaan Laaksosen korkealle, sillä hän oli listannut tuoreessa arviossaan hänet Sabresin organisaation (alle 25 NHL-ottelua pelanneet) toiseksi kovimmaksi lupaukseksi.

– Laaksonen on korkeatasoinen kiekonliikuttaja, joka on kookas sekä hän on hyvä luistelemaan. Hän on kehittynyt hyvin kovan kasvupyrähdyksensä jälkeen ja hänen luistelunsa on nyt paljon sulavampaa. Ajoittain hän tosin hienostelee liikaa kaukalossa, joten siitä syntyy vaarallisia kiekonmenetyksiä, mutta muuten hänen pelaamisensa on eliittitasoa hyökkäyspäässä. Pidän hänen hyökkäyspelaamisestaan enemmän kuin puolustamisesta, mutta hän osaa myös pysäyttää vastustajan luistelullaan, mailallaan sekä kropallaan, Pronman analysoi.