Carolina Hurricanesin organisaatioon vielä menneellä sesongilla kuuluneen Aleksi Saarelan osalta päättynyt kausi sai rapakon takana upean päätöksen. Nuorten maailmanmestari pääsi juhlimaan AHL:n mestaruutta eli Calder Cupia Charlotte Checkersin väreissä.

Saarela oli iskussa läpi pitkän kauden. Farmin runkosarjan 69 kamppailussa syntyivät pinnat 30+24=54, 17 pudotuspeliottelun saldo oli 7+8=15. Väkevät näytöt johtivat vain yhteen NHL-matsiin.

Tehohyökkääjä tylytti Hurricanesia Satakunnan Kansan haastattelussa oikein urakalla.

- Carolina ei ole mikään johtotähti. Paletti on aika sekaisin. Ei oikein tiedä, kuka johtaa ja kuka tekee mitäkin.

Se tuntui viime talven aikaan lievästi sanottuna oudolta, ettei Saarela saanut yhtä peliä enempää vastuuta NHL:ssä.

- Kyllähän se turhautti, kun muissa organisaatiossa tuli NHL-kutsuja kaikennäköisille unisille, jotka eivät ole eläessään tehneet 20 pistettä kaudessa, Saarela latasi.

Carolinan paletti on sekoittunut viimeisen noin vuoden aikana, eikä esimerkiksi omistajamuutos ole auttanut tähän. Tom Dundon osti seuran tammikuussa 2018.

Saarela kertoi, että seurassa ei tehty tai ei uskallettu tehdä päätöksiä, tai sitten niiden tekijä ei tiennyt, mitä teki.

Suomalaisen ei tarvitse meininkiä enää katsella. Hän siirtyi juhannuksen jälkeen Chicago Blackhawksin organisaatioon.