Canadiensiin tyrkyllä uusi suomalaisnimi jo pian? Nuorten kultaleijona lataa: ”Haluan pelata täällä niin hyvän kauden, että pääsen sinne”
Kuva: Getty Images
Pelicansissa viime kaudella ajoittain ihastuttanut ja nuorten maailmanmestaruuden voittanut Jesse Ylönen on tällä hetkellä suhteellisen kuumaa kamaa ympäri maailman. Ylönen takoi menneellä sesongilla lahtelaisjoukkueessa yhteensä pinnat 13+15=28, nuorten MM-jäillä syntyivät tehot 3+3=6.
Nuoren varaama Montreal Canadiens on katsonut Ylöstä hyvällä.
– Siellä oltiin ihan tyytyväisiä. Nuorten kisoihin ja sen jälkeiseen aikaan he olivat erityisen tyytyväisiä. Joulusta eteenpäin pelasin heidän mielestään todella hyvin. Ei siinä kisojen jälkeen välttämättä mikään muuttunut, olin vain saanut koko ajan enemmän kokemusta miesten peleistä, hyökkääjä sanoo Pelicansin kotisivuilla.
Habs otti hyökkääjän juhannuksena 2018 käydyssä varaustilaisuudessa kakkosena numerolla 35. Ylönen on astunut steppejä eteenpäin.
– Testeistä näki, että fysiikkani oli hyvällä tasolla muihin verrattuna. Kaikkia osa-alueita pitää saada paremmaksi, että siellä pystyy erottumaan edukseen. Luistelua, kiekon käsittelyä, laukausta, kaikkea, Ylönen viittaa kesällä järjestettyyn Montrealin leiriin.
Nuori lupaus pelaa alkavalla kaudella Pelicansissa.
– Tosi innoissani olen, että saan vielä yhden kauden pelata täällä. Joukkue on muuttunut paljon, ja kaikki lähtee taas tavallaan puhtaalta pöydältä. Tekeminen on näyttänyt tosi hyvältä ensimmäisenä treeniviikkona.
Liekö ensi syksynä tie veisi ison meren ylitse?
– Totuus on se, etten ole vielä todellakaan valmis sinne (NHL:ään). Pitää kehittyä paljon, ja haluan pelata täällä niin hyvän kauden, että pääsen sinne.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- NHL Draft 2026: Varausvuorot, arviot, suomalaiset, tv
- Toimittaja: Euroopan huippumailta raju vaatimus NHL:lle – vetäytyminen huipputurnauksesta pöydällä!
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- NHL paljasti World Cupin pelipaikat – turnaus pelataan kolmessa kaupungissa
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Washington kiinnitti NHL-supertähden veljen
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn