No niin! Sopimuksen saanut Kasperi Kapanen heitti kipeän piikin viime kaudella kohua aiheuttaneelle ruotsalaiselle

Vastikään jatkosopimuksen Toronto Maple Leafsin kanssa tehnyt nuorten kultaleijona Kasperi Kapanen innostui muistelemaan pahvin allekirjoitettuaan erään joukkuekaverinsa erikoista sopimussekoilua viime syksyltä Sportsnetin haastattelussa.
Kuten moni muistaa, oli ruotsalaishyökkääjä William Nylander noin vuosi sitten NHL:n yksi kohutuimmista pelaajista. Hän oli koko syksyn pelaamatta jatkosopimuskiistansa vuoksi ja hyökkääjä palasi askiin vasta kuukausia kauden alkamisen jälkeen.
– En ajatellut missään vaiheessa tekeväni hänen laillaan, eli olla pelaamatta pitkään aikaan, sopimuksen hyvissä ajoin saanut suomalainen veisteli lähteen mukaan.
Kommentti sai toimittajan nauramaan.
Kapanen kuitenkin myönsi, että keskusteluiden venyminen ja venyminen painoi mieltä jonkin verran. Lisäksi hän kertoi haluavansa kaikkia osapuolia miellyttävän pahvin.
– Juurikin näin se oli, suomalainen täsmensi.
Neljättä kauttaan NHL:ssä viime talvena pelannut Kapanen nakutti uransa parhaat runkosarjapinnat. Hän iski 78 kamppailussa komeat pinnat 20+24=44. Seitsemän pudotuspeliottelun saldo oli 1+1=2.
On suomalaisen onni, ettei hänelle käynyt nylandereja. Ruotsalaisen viime kausi oli nimittäin täydellistä tervanjuontia. Runkosarjan 54 pelissä pisteitä syntyi vain 7+20=27. Seitsemän pudotuspeliottelun saldo sentään oli 1+2=3.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Venäläishyökkääjä lähtee NHL:stä – palaa KHL:ään
- Onko tässä Leijonien olympiajoukkue? Yksi asia pistää silmään
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa