Kesäkuun NHL-varaustilaisuudesta on tulossa suomalaisittain mielenkiintoinen, sillä Kaapo Kakosta povataan joidenkin asiantuntijoiden papeissa jopa tilaisuuden ykkösnimeä.

Pohjois-Amerikassa kumotaan kuitenkin tämä näkemys. The Athleticin toimittaja Marc Antoine Godin kertoi Iltalehdelle, miksi New Jersey Devils haluaa nimenomaan Hughesin eikä Kakkoa.

– Devilsin GM Ray Shero tuntee erittäin hyvin Jackin isän Jim Hughesin. Shero oli Jimin pelaaja-agentti silloin, kun hän pelasi, Godin paljastaa Iltalehdelle.

– Se ei ole tietenkään tarpeeksi vahva perustelu valinnalle, mutta on luonnollista, että sillä on positiivinen vaikutus, kun tuntee toisen noin hyvin.

Toimittaja kertoo myös, että Devils on päättänyt jo kauan aikaa sitten, että seura tulee varaamaan nimenomaan yhdysvaltalaisen.

– Kakko on lahjakkuudeltaan yhtä hyvä pelaaja kuin Hughes. Hän voisi aivan hyvin mennä ensimmäisenä taitojensa puolesta, mutta en usko, että Devils ajattelee niin.

– Hughes on amerikkalainen. Joukkue tarvitsee kasvot, jotka auttavat heitä myymään brändiä ja nostamaan organisaation arvoa. Tietenkin hän on myös erittäin hyvä pelaaja.