Voiko tämä oikeasti olla totta? Yöllä pahasti flopanneesta Pekka Rinteestä rajun kuuloinen fakta

Nashville Predatorsin tuki ja turva, maalivahti Pekka Rinne oli torstaiyönä edustamansa joukkueen maalilla pahasti pulassa NHL:n pudotuspeleissä. Suomalainen päästi jo ensimmäisessä erässä taakseen neljä Dallas Starsin laukausta, jonka seurauksena hänet otettiin vaihtoon.
Yllättävänkin hyvin kampoihin laittava Dallas onnistui tasoittamaan pudotuspelien avauskierroksen ottelusarjan lopulta 2-2:een musertavalla 5-1-voitolla.
Rinteen panoksen olisi joukkueen kannalta toivonut jatkuvan edelleen edellisen ottelun kaltaisena, eikä ailahtelevana. Kolmannessa osassa suomalainen oli ykköstähti ottaen jopa 40 torjuntaa.
Nyt moista ei nähty.
Suomalainen otettiin televisioyhtiö Sportsnetin tilastoihin erikoistuneen Twitter-tilin mukaan vaihtoon jo peräti kymmenennen kerran hänen uransa aikana pudotuspeleissä.
Tuo määrä on raju siihen nähden, miten kovana kassarina – ja toki täysin ansaitusti – suomalaista pidetään.
Tietysti viime yönä vaihtoon ottaminen saattoi olla osaksi myös “varotoimenpide”, kun tappio oli jo niin sanotusti varmistunut avauserässä 0-4-tilanteessa. On ymmärrettävä, että suomalainen pelaa kaudesta toiseen aivan valtavia minuutteja vielä 36-vuotiaanakin.
Mutta koska Rinne on pelannut urallaan 87 pudotuspeliottelua, on suomalainen otettu vaihtoon noin joka kahdeksannessa – yhdeksännessä ottelussa. Se on kaikesta huolimatta pudotuspeleissä liikaa ykkösvahdilta.
LUE OTTELUSTA MYÖS:
Dallas Starsin suomalaistulokas tälläsi kaksi maalia – Pekka Rinne tulitettiin hetkessä vaihtoon!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!