Jopas jotakin! Patrik Laine jäi kakkoseksi tehoissa – Winnipegin suomalaisyllättäjä liekehti oikein urakalla
Kuva: Getty Images
Winnipeg Jetsin suomalaiset ottivat yöllä roolia joukkueen kaadettua Nashville Predators selvin 5-1-numeroin. Patrik Laine ja Sami Niku saalistivat yhteensä kolme pinnaa. Preds-vahti Pekka Rinteellä puolestaaan oli tukalampi ilta.
Suomalaiskaksikon tehoista kaikki olivat syöttöjä. Kun Laine saalisti vain yhden syöttöpisteen, on hän tällä erää taas maalinteon kanssa suurissa ongelmissa. Nuorten maailmanmestari on osunut nyt yhdeksässä viimeisimmässä ottelussa vain kerran.
Puolustaja Niku puolestaan pisti tuulemaan kunnolla. Hän saalisti kaksi syöttöpinnaa ja tehotilastoon täysin mielipuolisen lukeman +4.
Laineen tapaan tammikuussa 2016 nuorten maailmanmestaruutta juhlinut pelaaja summasi kamppailussa uransa ensimmäiset syöttöpinnat, eikä hän ollut koskaan ennen tehnyt yli pistettä yhdessä ottelussa. Lisäksi tuo +4 on myös heittämällä paras ottelukohtainen teholukema.
JYPistä pohjoisamerikkalaisiin kaukaloihin singahtanut puolustaja oli tehnyt ennen tätä iltaa NHL:n yhdeksässä pelissä tehot 1+0=1.
Nashvillen veskari Rinteellä puolestaan oli siis sysimusta ilta. Hän venyi pikkumustan eteen vain 29 kertaa 34 mahdollisesta torjuntaprosentin jäädessä lukemiin 85,3.
Ottelun maalikoosteen ja tarkemmat tilastot löydät esimerkiksi täältä.
LUE YÖN SUOMALAISJUTTUJA LISÄÄ:
Komea panos! Dallasin suomalaistähti sivusi ennätystään – myös toinenkin rekordi menossa romukoppaan
Sieltä! Tuukka Rask nousi komealla voitolla kaikkien aikojen ykköseksi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sportsnet: Megakauppa nurin – NHL-supertähti torjui siirron Mikko Rantasen Dallasiin
- TSN: Eetu Luostarisen jättiratkaisu voi tulla jo lähipäivinä
- Vegas ja Pittsburgh leipoivat treidin NHL:ssä – tehopuolustaja kaupattiin
- Jarkko Ruudulle uusi NHL-pesti
- Jättitreidi: Tässä on Florida Panthersin uusi tähtimaalivahti
- Minnesota Wildilta raju ratkaisu – kaksi 1000 NHL-pelin tehomiestä pihalle
- Dallas Stars hylkäsi suomalaistaiturin – NHL-ura vaakalaudalla
- Florida jysäytti kaupan NHL:ssä: maalivahtiosasto muuttuu täysin
- MTV: Jussi Ahokkkaalta iso paljastus NHL:ään liittyen
- Matias Maccelli ulos – Toronto teki rajun ratkaisun
- Dallas Stars hylkäsi suomalaistaiturin – NHL-ura vaakalaudalla
- Jesperi Kotkaniemi: nyt tapahtui yllätyskäänne!
- Florida jysäytti kaupan NHL:ssä: maalivahtiosasto muuttuu täysin
- Patrik Laine: täysin uusi siirtoskenaario!
- Hurja paljastus: Jarmo Kekäläinen oli hankkimassa Connor Hellebuyckia – suomalaisen sisältänyt kauppa kaatui viime hetkellä
- Matias Maccelli ulos – Toronto teki rajun ratkaisun
- Jarmo Kekäläinen laittaa rahaa palamaan – syvyyshyökkääjälle 17,5 miljoonan sopimus
- Jättitreidi: Tässä on Florida Panthersin uusi tähtimaalivahti
- Minnesota Wildilta raju ratkaisu – kaksi 1000 NHL-pelin tehomiestä pihalle
- Radko Gudas kaupattiin NHL:ssä – palaa tuttuun seuraan