Komea panos! Dallasin suomalaistähti sivusi ennätystään – myös toinenkin rekordi menossa romukoppaan
Kuva: Getty Images
Dallas Starsin Esa Lindellin kauden seitsemäs osuma jäi laihaksi lohduksi yöllä, kun Los Angeles yllätti tähtipaidat vähämaalisessa pelissä numeroin 2-1. Dallasin ykkösparissa luutinut pakki nosti kauden tehopisteensä nyt lukemiin 7+11=18.
Kesän 2012 kolmoskierroksen varaus on ollut tällä kaudella kovassa vireessä, ja nyt hän sivusi jo omaa maalikohtaista ennätystään. Debyyttikaudellaan 2015-06 muutamassa pelissä ei vielä syntynyt pinnoja, mutta sitä seuraava toi jo komean petrauksen 6+12=18.
Viime kaudella rekordi koheni jälleen, kun lukemat olivat sesongin 2017-18 päätteeksi 7+20=27. Kun kuluvan talven saldo on nyt siis seitsemän maalia ja kaikkiaan 18 pinnaa, menevät sekä maali- että piste-ennätys hyvinkin todennäköisesti taas uusiksi.
Nuorten maailmanmestarin kauden seitsemäs kihaus syntyi tähän tapaan. Lindell oli Kings-pelin kolmospalkittu.
LUE PERJANTAIYÖN PELIJUTTUJA LISÄÄ:
Sieltä! Tuukka Rask nousi komealla voitolla kaikkien aikojen ykköseksi
Toronto-tähti kuumana: Tätä virettä nähty viimeeksi vuosia sitten, toiseen temppuun ei ollut pystynyt kukaan!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Minnesota Wild löi rahaa tiskiin – NHL-järkäleelle kuuden vuoden sopimus
- Dylan Larkin muutti kantaansa – taas kolme uutta seuraa mukaan tarjouskisaan
- NHL:n varaustilaisuus 2026: liveseuranta
- The Athletic: NHL-järkäle lähellä uransa suurinta sopimusta 31-vuotiaana!
- AHL:n finaalipari selvillä – nämä suomalaiset jahtaavat mestaruutta
- Edmonton harkitsee shokkiratkaisua – kohuvalmentaja palaamassa NHL:ään?
- Los Angeles Kings teki päävalmentajavalintansa – palkkasi Stanley Cup -mestariluotsin!
- Buffalo-tähden ympärillä kuhisee – Alex Tuchin sopimusneuvotteluista iso paljastus
- NHL-pommi muhii – Lähde: Detroitin tähtikapteeni hyväksyy siirron vain näihin kolmeen seuraan
- Edmonton valmistelee siirtopommia – neuvottelee tähtipuolustajan kanssa
- Edmonton valmistelee siirtopommia – neuvottelee tähtipuolustajan kanssa
- Jarmo Kekäläiselle jäi luu käteen – NHL-supertähden suhteen tehtiin kova päätös!
- NHL-pommi muhii – Lähde: Detroitin tähtikapteeni hyväksyy siirron vain näihin kolmeen seuraan
- Pittsburghin suomalaishyökkääjä siirtyy Eurooppaan – tässä uusi osoite!
- Toronto Maple Leafsin uudeksi päävalmentajaksi ehdolla todellinen yllätysnimi!
- Suomalaispelaajasta surkea tieto – Carolinan luotsi kertoi suoraan
- Hieno ura ohi! 1177 NHL-ottelun konkari ripustaa luistimet naulaan
- Liigasta tutun maalivahdin KHL-sopimus purettiin – tavoitteena paluu NHL:ään
- Montrealilla kaksi vaihtoehtoa seuralegendan suhteen: treidi tai NHL-sopimus silppuriin!
- Gavin McKenna jysäytti – hurja tulos NHL-testeissä!