Käsittämätön muodonmuutos – Pittsburghin maalivahtikaksikko uskomattomassa vireessä!
Pittsburgh Penguinsin maalivahtitilanne oli vielä reilut pari viikkoa sitten joukkueen suurin murheenkryyni.
Kaksi kertaa Penguinsin Stanley Cupin voittoon torjunut Matt Murray oli pelannut katastrofaalisen heikon alkukauden, eikä miehen loukkaantuminen ainakaan parantunut epävarmuutta tolppien välissä.
Kakkosvahti Casey DeSmith tuurasi Murraytä kelvollisesti tämän poissaollessa, mutta loppukauden yllä leijui silti vahva epävarmuuden käry. Viisi peräkkäistä ottelua ennen loukkaantumistaan hävinnyt Murray palasi tolppien väliin joulukuun puolivälissä, minkä jälkeen alkoi tapahtua.
Murray on nyt voittanut kaikki viisi loukkaantumisensa jälkeistä starttia torjuntaprosentilla 95,9 DeSmithin säestäessä tätä kolmesta aloituksesta ottamallaan kahdella voitolla. Myös DeSmithin torjuntaprosentti noissa ottelussa on täyttä timanttia – 94,5.
Pittsburgh seilaa nyt vahvassa myötätuulessa joukkueen napattua viime yönä jo kuudennen peräkkäisen voittonsa. Joukkue ei ole edes esittänyt voittoputkensa aikana läheskään parastaan, mutta tulikuuma maalivahtikaksikko antaa tällä hetkellä sille joka ilta avaimet voittokamppailuun. Tämä lupaa hyvää runkosarjan jälkimmäistä puoliskoa ja koko loppukautta ajatellen.
DeSmith korostaakin kilpailutilanteen merkitystä molempien maalivahtien onnistumisen taustalla.
– Siitä ei puhuta ääneen, mutta kun näen hänen (Murrayn) pelaavan hyvin, haluan itsekin lyödä pöytään parastani. Tottakai haluat aina pelata hyvin, mutta on helpompaa ottaa vielä yksi askel ylöspäin toisen pelatessa hyvin, sillä et halua olla se maalivahti joka alisuorittaa, DeSmith kertasi paikallislehti Tribliven haastattelussa.
Murrayn viimeaikaiset otteet ovat tehneet miehestä jälleen kiistattoman ykköstorjujan, joskin kakkosmaalivahtina toimivan DeSmithin esitykset eivät nekään ole jääneet huomioitta päävalmentaja Mike Sullivanilta.
– Maalivahdeillamme on mukava, terve kilpailutilanne meneillään. Molemmat tekevät tärkeitä torjuntoja silloin, kun sitä eniten tarvitsemme, mies kehaisee.
Pittsburghin nykyotteet ovatkin nostaneet seuran jälleen yhdeksi ennakkosuosikeista kevään tosipelejä ajatellen.
- Mike Babcock heitti 49 miljoonan taalan flopin katsomoon – raju ripitys median edessä
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Nikita Kutsherovin ”superagentilla” uskomaton tausta – siivoojasta NHL:n huipulle
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- Artturi Lehkonen porskuttaa hurjassa pisteputkessa – sai supertähden vuolaat kehut: ”Yksi ahkerimmista”
- Suomalaislupaus iski NHL-uransa avausmaalin – nousi ottelun ratkaisijaksi!
- Anaheimin miljoonahankinnasta tuli täysi floppi – kolme ottelua ja ulos!
- ESPN: Nikita Kutsherov haluaa pelata yhden NHL:n suurimman tähden rinnalla
- ESPN: Nikita Kutsherov haluaa pelata yhden NHL:n suurimman tähden rinnalla
- Anaheimin miljoonahankinnasta tuli täysi floppi – kolme ottelua ja ulos!
- Colorado Avalanchelle kova kolaus – Stanley Cup -voittaja pitkään sivussa
- New Jersey ja Washington pyöräyttivät treidin – tuore maalivahtihankinta lihoiksi
- Nikita Kutsherovin siirtokohussa uusi käänne – nyt puhuu päävalmentaja
- Raju paljastus NHL:n siirtomarkkinoilta – Detroit hylkäsi jättitarjouksen!
- Vancouverissa muhii iso siirtoremontti – neljä NHL-pelaajaa kauppatavarana
- Connor McDavidilta mieletön temppu – Wayne Gretzkyn 40 vuotta vanha ennätys uusiksi
- NHL:ssä jysähti iso pelaajakauppa – Shane Wright vaihtaa seuraa
- NHL:stä kajahti jättiuutinen – Nikita Kutsherov jätti siirtopyynnön!