Hyvästi Liiga? Suomalainen huippulupaus haaveilee paikasta Los Angeles Kingsin NHL-miehistössä

Kärppien Rasmus Kupari haaveilee mahdollisesta NHL-paikasta jo ensi kaudella, uutisoi Leijonat.com.
Vasta 18-vuotias suomalaislupaus pelaa tällä hetkellä lainasopimuksella Oulun Kärpissä, mutta hänellä on taskussaan jo kolmivuotinen NHL-tulokassopimus Los Angeles Kingsin kanssa.
– Oli hienoa, että saatiin heti sopimus aikaan Kingsin kanssa. Itsellä oli aika kirkkaana mielessä, että ainakin yksi vuosi pelataan vielä Kärpissä ja Suomessa. Nyt saa kasvaa ja kehittyä rauhassa täällä.
– Ei ole kuitenkaan muuta kuin hyvää sanottavaa Kingsin organisaatiosta. Kävin kesällä pyörähtämässä siellä, niin kaupunki vaikuttaa hienolta ja puitteet ovat huikeat. Toivotaan, että jonain päivänä saan pelata siellä, Kupari kommentoi Leijonat.comille.
Kupari on pelannut tällä kaudella erittäin vahvasti Kärppien kakkosketjussa yhdessä Mika Pyörälän ja Aleksi Heponiemen kanssa. Hän uskookin, että yksikin huippukausi saattaa riittää siihen, että hänet nähtäisiin ensi kaudella Pohjois-Amerikassa. Onhan vastaavaan temppuun pystynyt moni muukin suomalainen.
– Kyllähän tavoite on aina päästä pelaamaan NHL:ssä. Se on ollut haaveena pikkupojasta asti, Kärppien hyökkääjä totesi.
Pääset Kuparin alkuperäiseen haastatteluun tästä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Yllätysvalinta! Jeff Skinner löysi uuden NHL-seuran
- Carolina teki tuplakiinnityksen – Kärpistä tuttu hyökkääjä sai NHL-diilin
- Colorado kiinnitti mestaripuolustajansa – lähes kahdeksan miljoonan dollarin sopimus kouraan
- Maisema vaihtuu – Ryan Reaves kaupattiin NHL:ssä!
- HIFK koki tuntuvan menetyksen – ykkösvahti teki NHL-sopimuksen
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Matt Dumba lähtee Dallasista!
- NHL-megalupauksen ensi kauden joukkue selvillä
- Yli 600 NHL-ottelun konkari päättää pelaajauransa
- Välimieskäsittely vältettiin – Utahin hyökkääjälle yli 21 miljoonan dollarin diili
- NHL:stä kajahti iso uutinen – tämä kaikki muuttuu!
- NHL:ssä jysähti merkittävä vaihtokauppa – megalupaus vaihtaa seuraa!