Onko Puljujärvi hyvä vain McDavidin ansiosta? Päävalmentaja iski oman totuutensa pöytään
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilersin suomalaislupaus Jesse Puljujärvellä on ollut NHL-seuran puolella omat ongelmansa, sillä hän ei ole vielä onnistunut lunastamaan paikkaansa joukkueen kokoonpanosta.
Mutta nyt tätä kohti ollaan etenemässä kovaa vauhtia, sillä Puljujärvi on saanut viime ajat pelata supertähti Connor McDavidin rinnalla, ja hyvin on suomalainen myös pelannut.
Esimerkiksi edellisessä ottelussaan Puljujärvi iski tehot 1+1. Kriittisimmät katsojat ovat kuitenkin olleet sitä mieltä, että tämä kaikki on ollut vain McDavidin syytä. Päävalmentajana toimiva Todd McLellan on kuitenkin vahvasti eri mieltä.
[readmore from=”suomalaiset”]
– Syy ei ole McDavidissä, vaan Jessessä. Hän näyttää jokainen päivä itsevarmemmalta, ja hän pelaa aivan erilaista peliä kuin aikaisemmin. Se näkyy meille kaikille. Hän käyttää erilaisia työkaluja, kuin pelkästään laukauksen hakemista, McLellan vakuuttaa Oilersin verkkosivuilla.
– Hänen maalinsa viime pelissä – hän meni sinne (maalille) ja pysähtyi. Sitten hän taisteli isoa kaveria vastaan ja viimeisteli kaatuessaan. Moni hänen maaleistaan on syntynyt muutaman metrin päästä maalista. Hän alkaa tajuamaan sen ja siitä tulee mukava pieni palkinto, jos hän saa kiekon sinne alueelle, McLellan sanoo.
Puljujärvi on pelannut tällä kaudella 14 NHL-ottelua tehoin 5+2.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Cale Makarista synkkä päivitys: kausi ohi?
- Huhumylly käy kuumana: San Jose Sharksin tähti lähtökuopissa
- MM-kisoissa jättiyllätys: USA on vaarassa jäädä ulos pudotuspeleistä
- Chicagon 19-vuotiasta superlupausta sattui MM-kisoissa – Jukka Jaloselta tivattiin vastausta
- Vegas iski Coloradon kuilun partaalle
- Konsta Helenius Iso-Britanniasta: ”Ei ollut ehkä se kovin peli”
- Ville Nieminen sanoi sen ääneen – täräytti hurjan arvion Konsta Heleniuksesta!
- Leijonien ketjut uusiksi – Konsta Helenius heti NHL-tähtien vierelle!
- The Athletic: Jarmo Kekäläinen haluaa kiinnittää tämän kaksikon pitkillä sopimuksilla
- Anaheimin tehotykki leikkauspöydälle – karu lista Ducks-pelaajien vammoista julki
- Jarmo Kekäläiselle riitti – tämä pelaaja kaupataan pois!
- Patrik Laineesta jysähti iso huhu – tämä NHL-seura perässä!
- Tällainen joukkuekaveri Jesse Puljujärvi oli – Sidney Crosby IS:lle: ”Kun pelasi Pittsburghissa…”
- Mikael Granlundin ilmaveiviä juhlistettiin MM-kisoissa – Jussi Jokinen Viaplaylla: ”Ei ollut Mikke ihan tyytyväinen”
- The Athletic: Jarmo Kekäläinen haluaa kiinnittää tämän kaksikon pitkillä sopimuksilla
- Sidney Crosby paljasti hurjan suunnitelmansa – ei aio lopettaa vielä pitkään aikaan!
- Kimmo Timonen ohjeistaa Jarmo Kekäläistä: Tämä tähtipelaaja pihalle Buffalosta
- Konsta Heleniukselta paljon puhuva reaktio MM-ketjuspekulaatioihin
- Montrealin eväät syöty: Carolinalle tarjolla puistokävely NHL:n finaaleihin – tässä sarjan MVP
- The Athletic: Pittsburgh Penguinsin maalitykki lähtee!