Dallas sai kuulla karmaisevan surkeita uutisia – suomalaislupauksen kannalta onni onnettomuudessa
Kuva: Getty Images
Dallas Stars on joutunut tulemaan marraskuun alusta toimeen ilman raudanlujaa oman pään luutijaa, Marc Methotia, joka kärsii tällä hetkellä jalkavammasta.
Methot oli jo GM Jim Nillin mukaan lähellä paluuta, mutta jalkaa ei saatu täysin kuntoon. Tämän vuoksi se jouduttiin operoimaan, ja nyt Methotilla on edessään 4-6 viikon huilivuoro.
– Jalka oli jo parantumassa ja kuntoutus oli hyvässä vauhdissa, minkä lisäksi hän pystyi luistelemaan, mutta se ei vain parantunut täysin. Me päätimme katsoa sitä sitten tarkemmin kuvien kera, Nill kertoi NHL.com:n mukaan.
Methotin loukkaantuminen oli kuitenkin suomalaispuolustaja Julius Hongan kannalta onni onnettomuudessa, sillä tämän myötä suomalaislupaus pääsee jälleen NHL-seuran riveihin. Honka on pelannut tällä kaudella Starsin riveissä kuusi ottelua ilman tehopisteitä.
[readmore from=”suomalaiset”]
Nill kertoi samalla, että myös Martin Hanzal on loukannut itsensä viime lauantaisessa kamppailussa Edmonton Oilersia vastaan.
– Minä säälin Martya. Tämä on kolmas vain neljäs kerta, kun hän näyttää pääsevän vauhtiin ja sitten tulee loukkaantuminen. Sitä vain säälii kaveria silloin. Hän haluaa pärjätä ja auttaa joukkuetta ja sitten hän loukkaantuu, päävalmentaja Ken Hitchcock kommentoi Hanzalin loukkaantumista.
Hanzalin tauko ei tule kuitenkaan olemaan yhtä pitkä kuin Methotilla, sillä hänen sairaslomansa pituus on näillä näkymin 3-7 päivää.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Chicago Blackhawks jättivahvistuksen kintereillä – Connor Bedard innostui: ”Mahtava pelaaja”
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja
- Minnesota Wild haluaa Dylan Larkinin – torppasi toisen tähden siirron seuraan
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- The Athletic: Patrik Laineen ympärillä tapahtuu nyt
- NHL-ura on ohi – ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- The Athletic: Eeli Tolvasen tilanteesta tuli uusi tieto
- Kapteenilta tylyä tekstiä Mikko Rantasen visiitistä Carolinassa – ”Suoraan sanottuna”
- Connor Bedard allekirjoitti jättidiilin – nousi NHL:n palkkakuninkaiden joukkoon
- Florida Panthersin luottomies pidätettiin – näin seura reagoi

- Jääkö NHL taakse? Nämä seurat kiinnostuneet kaksinkertaisesta Stanley Cup -mestarista
- New Jerseyn kolminkertainen Stanley Cup -mestari: KHL-sopimus
- Montreal Canadiens julkisti uusia sopimuksia – haaviin ex-NHL-päävalmentaja