Unohtakaa huhut! 1. kierroksella varattu NHL-puolustaja ei Jokereihin – allekirjoitti eilen sopimuksen
Kuva: Getty Images
Calgary Flamesin toimesta NHL:ään, vuoden 2009 Draftin 1. kierroksella, varattua Tim Erixonia on tuotu huhuissa Suomeen ja Helsingin Jokereihin.
Erixon tavoitteli itselleen syksyllä NHL-sopimusta, kun hän osallistui tryoutin muodossa New Jersey Devilsin harjoitusleirille.
Näytöt eivät kuitenkaan riittäneet NHL-sopimukseen asti ja sen jälkeen ruotsalaispuolustaja suuntasi Devilsin farmiseurana toimivaan Binghamton Devilsiin, niin ikään tryout-sopimuksen turvin.
Kun sieltäkään ei irronnut pelipaikkaa, uutisoi ainakin SuomiKiekko.com-sivusto Helsingin Jokerien olevan potentiaalinen vaihtoehto Erixonille; Jokerit nimittäin hankki 26-vuotiaan pelurin KHL-oikeudet viime keväänä.
Vaan nyt nuo huhut Suomeen siirtymisestä voidaan heittää romukoppaan, sillä AHL-seura Springfield Thunderbirds tiedotti viime yön aikana Erixonin allekirjoittaneen heidän kanssaan AHL-sopimuksen.
[readmore from=”suomalaiset”]
Kyseessä on jo Erixonin toinen visiitti Springfieldiin, sillä hän pelasi kaupungissa kausina 2012-14, tullen valituksi muun muassa AHL:n tähdistöotteluun, joskin tuolloin Springfieldissä pelasi vielä Columbus Blue Jacketsin farmijoukkue.
Nykyisin kaupungissa pelaava Thunderbirds on Florida Panthersin farmiseura.
Huolimatta siitä, ettei Erixon ole kyennyt lunastamaan ikinä häneen kohdistettuja odotuksia NHL:ssä, olisi peräti viidessä eri NHL-seurassa kirjoilla ollut ruotsalainen ollut eittämättä kova lisä Jokerien alakertaan.
Erixon on pelannut toistaiseksi pelaajaurallaan 93 NHL-ottelua ja tehnyt niissä tehot 2+12. AHL:ssä hän on puolestaan merkkauttanut 256 otteluun pisteet 20+118=138.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huippujoukkueet kohtaavat heti – tässä NHL:n ensimmäinen pudotuspelipari!
- Colorado Avalanche: karu takaisku
- Paljastus Aleksandr Ovetshkinin tulokaskaudesta – ex-valmentaja: ”Sitä oli herkullista katsella”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Ukko-Pekka Luukkonen liekeissä NHL:ssä: ”Hän oli ilmiömäinen”
- Eetu Luostarisen törkytemppu ei jäänyt huomaamatta – NHL rankaisi!
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- ESPN: Tästä syystä Patrick Roy sai potkut
- Riskihankinta! Uusi paljastus Peter DeBoerin tuoreesta sopimuksesta – ”Järjetöntä”
- NHL:ssä karu onnettomuus – Jon Cooper: ”Hänen kuuluu menettää työnsä”
- Jymypommi: NHL-legenda sai kenkää!
- Superlupaus iski heti – jatkoaikamaali toi Flyersille elintärkeän voiton: ”Rakastan tätä poikaa”
- Kade, 15, tekemässä historiallisen tempun Kanadassa – tässä seuraava NHL-megatähti?
- Täysi romahdus! Washington sulamassa pahimmalla hetkellä – tähtipelaaja tylyttää: ”Häpeällistä”
- Toronto Maple Leafs tekemässä mielenkiintoisen kaappauksen – tässä uusi päävalmentaja?
- New Jersey Devils: radikaali ratkaisu!
- Useat NHL-seurat varaamattoman kaksikon perässä – KHL:n maalitykki kerää hurjaa kiinnostusta