Gary Bettmanilta hurja paljastus: ”hohtokiekko” saattaa tehdä paluun NHL-kaukaloihin!

Kuva: Getty Images
NHL:ssä nähtiin kausina 1996-97 ja 1997-98 nykyisille faneille outo väline, jota kutsuttiin nimellä ”hohtokiekko”. Kyseessä oli tv-yhtiö Fox Sportsin kehittämä systeemi, joka helpotti pelin seuraamista tavallisten fanien keskuudessa.
Kyseessä oli siis teknologiaa sisältänyt kiekko, joka lähetti signaalia tv-kameroille. Tämän johdosta kiekko hehkui pelin aikana sinisenä, ja se jätti laukauksien yhteydessä peräänsä punaisen ”pyrstötähden”.
Systeemi ei ollutkaan kovin pidetty, minkä vuoksi se oli myös lyhytikäinen. Tämä johtui erityisesti siitä syystä, että se häiritsi monia katsojia. On myös syytä muistaa, että teknologia oli tuolloin hyvin erilaista kuin nykypäivänä.
Nyt NHL:n komissaarina toimiva Gary Bettman onkin kertonut puheen yhteydessä, että NHL on kehittynyt ”dramaattisesti” kehitetympää versiota ”hohtokiekosta”. Puheensa hän piti saadessaan kutsun lähetys ja kaapeli-tv:n Hall of Fameen.
Siinä missä tv-kuva oli vielä noin 20 vuotta sitten rakeista ja suttuista, on nykyään käytössä HD-kanavat ja 4K-teknologiat. Tämän suhteen olisikin mielenkiintoista nähdä, miltä kyseinen ”hohtokiekko” näyttäisi uuden teknologian avustuksella.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Florida Panthers: erinomainen suomalaisuutinen!
- Oliver Kapasen hurja maalivire sai jatkoa: ”Niin lahjakas”
- Karu uutinen: Vegasin monteritehot takonut supertähti pitkään sivussa
- Patrik Laineen vammasta uutta tietoa – sairausloma jatkuu
- Buffalo Sabresin tähtihyökkääjä lähtökuopissa – vaatii jättimäistä vuosipalkkaa
- Buffalo-legendalta suoraa puhetta – haukkuu Sabresin GM:n pystyyn: ”Hänen täytyy olla…”
- NHL:n maalipörssin kärkinimi: Kahdeksan vuoden sopimustarjous pöydällä
- Suomalaislupaus hyllytettiin Pittsburgh Penguinsin toiminnasta – näin agentti kommentoi IS:lle
- Floridasta lähtöpassit saanut puolustaja: KHL kutsuu
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen!
- Patrik Laineesta tipahti huonoja uutisia!
- Brad Marchand: NHL rankaisi!
- Hurja pisteputki sai jatkoa! Mikko Rantanen osui jälleen NHL:ssä
- Kasperi Kapanen: surkea uutinen!
- Suomalaislupaus katosi – nyt hänet on hyllytetty Pittsburgh Penguinsin toiminnasta
- Floridasta lähtöpassit saanut puolustaja: KHL kutsuu
- Leevi Meriläinen: karu uutinen!
- Karu uutinen: Vegasin monteritehot takonut supertähti pitkään sivussa
- Suomalaisjärkäle kutsuttiin NHL:ään!
- Buffalo Sabresin tähtihyökkääjä lähtökuopissa – vaatii jättimäistä vuosipalkkaa