Ruotsin NHL-tähtien hymy hyytyi katastrofitappioon – ”Vaikeaa sulattaa”
MILANO. Ruotsin ja Slovakian välinen ottelu olympialaisissa oli melkoista vuoristorataa – myös Suomelle.
Slovakian 2-2-tasoitus varmisti, ettei Suomi voi voittaa lohkoa.
Lopussa Ruotsi johti 5-2, mikä oli pudottamassa Suomen lohkokolmoseksi. Mutta kun Slovakia kavensikin aivan lopussa 3-5:een, Slovakia voitti lohkon ja pullautti Ruotsin kolmanneksi – sillä ehdolla, että Suomi voittaa varsinaisella peliajalla Italian.
Monimutkaista siis on, mutta Ruotsille tulos oli katastrofi. Jos Leijonat hoitaa pelinsä, Ruotsi joutuu urakoimaan yhden ylimääräisen pudotuspeliottelun, ja kaiken lisäksi se olisi saamassa puolivälierissä vastaansa Yhdysvallat tai Kanadan.
Ruotsin NHL-tähti Victor Hedman vähätteli tappion merkitystä pelin jälkeen.
– Ei ole väliä, pääseekö suoraan puolivälieriin vai ei. Meidän pitää joka tapauksessa voittaa. Nyt se hauska vaihe alkaa, Hedman sanoi.
– Jääkiekossa asiat eivät tapahdu suoraviivaisesti. Pitää nyt vain nauttia mahdollisuudesta pelata olympialaisissa.
Toisaalta Hedman myönsi, että tappio ottaa päähän.
– On tätä vaikeaa sulattaa. Nousimme kolmen maalin johtoon, mutta menetimme sen lopussa. Ylivoimalla osuimme vielä tolpan sisäreunaan ja sitten he tekivät ylivoimalla.
Slovakian ratkaisumaali syntyi ylivoimalla. Jäähyn otti Lucas Raymond, joka kommentoi vähäsanaisesti tilannetta.
– Ei ikinä halua asettaa joukkuekavereitaan tuollaiseen tilanteeseen, Raymond sanoi.
– Pelataan nyt seuraavaksi sitä vastaan, mikä sieltä tulee.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”
- NHL:ssä historiallinen nousu – Winnipeg Jets teki käsittämättömän tempun
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- RG: Nikita Kutsherov haluaa NHL:n megatähden rinnalle – nimet julki!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”