Kaksi NHL-tähteä sivussa Suomen harjoituksista – Antti Pennanen kommentoi tilannetta
MILANO.
Leijonat harjoitteli maanantaina yhden välipäivän jälkeen.
Ikävä uutinen oli se, että joukkueen vahvuudesta puuttuivat Anton Lundell ja Mikael Granlund. Lundell puuttui sairastumisen vuoksi jo Italia-ottelusta. Nyt myös Granlund on pudonnut rivistä.
Päävalmentaja Antti Pennanen kommentoi tilannetta harjoitusten jälkeen.
– Sivussa, mutta huomenna todennäköisesti mukana. Molemmat, näillä näkymin, Pennanen sanoi.
Pennaselta kysyttiin, mitä toimenpiteitä lisäsairastumisten ehkäisemiseksi on tehty.
– En kommentoi mitään sisäisiä asioita.
Pennanen ei halunnut ottaa kantaa myöskään siihen, onko koko joukkue yhä olympiakylässä.
– Edelleen, en kommentoi luottamuksellisia asioita.
Välipäivää Pennanen suostui hiukan useammalla sanalla avaamaan.
– Jokainen on pitänyt henkilökohtaisen vapaapäivän ja viettänyt aikaa miten on kukin halunnut, Pennanen sanoi.
– Varmaan kaikki halusivat ottaa iisiä. Aika intensiivinen ensimmäinen viikko. Olin katsomassa kaupungilla Milanon nähtävyyksiä ja vietin aikaa paljon itsekseni.
Leijonat pelaa puolivälieränsä Milanon kaupungin länsilaidalla niin sanotussa kakkoshallissa. Halli on väliaikaisratkaisu ja se on rakennettu messukeskukseen. Miesten jääkiekon lähes kaikki muut ottelu on pelattu ja pelataan jatkossakin uudessa Santa Giulia -areenassa toisella puolella kaupunkia.
– Oikein hyvät olosuhteet pelata olympiajääkiekkoa, ei se niistä jää kiinni.
Pennaselta kysyttiin, ovatko puitteet karut.
– Ei haittaa yhtään. Meitä ei olosuhteet haittaa.
Leijonien vastustaja puolivälierissä on voittaja ottelusta Sveitsi-Italia. Kovin paljon ei vielä kommenttia irronnut Suomen vastustajasta.
– Makea peli varmasti molemmille joukkueille. En ole Sveitsi-Italiaa vielä kauheasti miettinyt, mutta onhan se makeeta. Nyt aletaan pelata jääkiekkoa oikein kunnolla kaikin puolin.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
- Nikita Kutsherovin tilanteesta suoraa puhetta – joukkuetoveri sivalsi muita NHL-tähtiä
- Tampa Bayn supertähtien väleistä raju väite – ”Ei kannata kutsua samoihin juhliin”
- Aleksandr Ovetshkinille rajua ryöpytystä Venäjältä – NHL-legenda pahassa jamassa
- Uskomaton tarina: varaamaton 29-vuotias hyökkääjä teki NHL-debyyttinsä – takana ainoastaan yksi AHL-kausi
- Urheilucast: Florida tarjosi Anton Lundellia NHL-megatähdestä – suomalaiselle karu tieto suoraan GM:ltä
- Evander Kane teki valintansa – uusi osoite paljastui!
- Siirtolistalle heivatun Brad Lambertin kohtalo ratkesi
- Joonas Korpisalon pitkä piina lähestyy loppuaan – nyt tuli uusi käänne!
- NHL-legenda Jarome Iginlan terveydestä ikäviä uutisia – lääkärit ymmällään
- Ismo Lehkonen lataa kovaa puhetta Kasperi Kapasesta – ”Pelaa elämänsä parasta lätkää”