Yli 1 000 NHL-pelin konkari valitsi olympialaiset? – ”Lähestyi valmistautuakseen kansainväliseen turnaukseen”
Kuva: Getty Images
NHL-urallaan yli 1 000 runkosarjaottelua pelannut, ja muun muassa Stanley Cupin vuonna 2003 voittanut, Brian Gionta on siirtänyt tähtäimensä Pyongchangin olympialaisiin.
Kesän aikana kerroimme Kanadan Jääkiekkoliiton lähestyneen ainakin Shane Doania, Mike Fisheriä ja Jarome Iginlaa olympialaisten suhteen. Heistä jokainen oli ilman NHL-sopimusta ja siten olympiaturnauksessa pelaaminen oli mahdollista.
Edellä mainitusta kolmikosta Doan ja Fisher päätyivät kuitenkin lopettamaan pelaajauransa, joten heidän kohtalonsa sinetöityi sillä. Sen sijaan Iginlan suunnalta ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään.
Tällä hetkellä vaikuttaisikin siltä, että Kanadan sijaan Yhdysvallat olisi saamassa niin sanotun NHL-avun olympialaisiin. Viime kaudella Buffalo Sabresin paidassa 82 runkosarjaotteluun tehot 15+20=35 nakuttanut, ja joukkueen kapteenina toiminut, pienikokoinen yhdysvaltalainen on nimittäin aloittanut treenaamisen AHL-seura Rochester Americansin kanssa.
– Brian ja hänen agenttinsa lähestyivät meitä ihan hiljattain kysyäkseen, olisiko hänen mahdollista harjoitella säännöllisesti Americansin kanssa, koska hän valmistautuu kansainväliseen turnaukseen, GM Randy Sexton paljasti seuran verkkosivuilla.
Luonnollisesti yli 15 NHL-kauden veteraanin kohdalla vastaus oli ”kyllä”, sillä hän antaa paljon Americansissa pelaaville nuorille pelaajille, jotka valmistautuvat pelaamaan NHL:ssä.
[readmore from=”suomalaiset”]
– Vaikka hänen roolinsa rajoittuukin vain harjoittelemiseen, me näemme tämän potentiaalisena win-win-tilanteena sekä hänelle että meille.
Americans on Sabresin farmiseura, mutta pohjoisamerikkalaislähteiden mukaan, ja Sextonin puheiden perusteella, treenisopimus ei liity siihen, että Gionta olisi palaamassa Buffaloon, vaan kyse on siis olympialaisiin valmistautumisesta.
NHL-urallaan runkosarjassa tehot 289+299=588 tehnyt Gionta, joka oli mukana vuoden 2006 Torinon olympialaisissa ja on myös pelannut kolmissa aikuisten MM-kisoissa, olisikin jättimäinen apu Yhdysvaltain olympiajoukkueelle, sillä hän olisi ennen kaikkea automaattinen johtaja potentiaalisesti nuorelle joukkueelle.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toronto Maple Leafs: uusi valmentaja
- Lehtitieto: Edmonton repii hyökkääjänsä miljoonasopimuksen – uusi seura selvisi!
- Kaksinkertainen NHL-mestari herättää hurjaa kiinnostusta: ”20 joukkuetta kintereillä”
- The Athletic: Yllätysnimi USA:n olympiajoukkueeseen – nämä NHL-supertähdet ulos
- Nuorten Leijonien MM-kisajoukkue julki – 17-vuotias NHL-superlupaus mukana!
- Elias Pettersson polttaa siltoja Vancouverissa – saippuoopperassa taas uusi käänne
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä onnistunut paluu yli neljän vuoden pelitauolta – rustasi nyt uuden sopimuksen
- Jouluvisa: kuinka monta NHL-legendaa muistat?
- Onko tässä NHL-kauden erikoisin ulosajo? ”Tuomarit ovat suurimmat tähdet täällä”
- Podcast: Jesse Puljujärvi muisteli huippukauttaan – tästä syystä yhteispeli McDavidin kanssa toimi