NHL:ssä hurja ottelu – 15 maalia ja yli sata jäähyminuuttia!
NHL:ssä nähtiin uskomaton ottelu Buffalo Sabresin ja Tampa Bay Lightningin välillä. Peli päättyi Buffalon voittoon lopulta lukemin 8-7.
15 tehdyn maalin lisäksi ottelussa jaettiin yhteensä 102 jäähyminuuttia. Ensimmäisessä ja toisessa erässä nähtiin useita tappeluita, joista jaettiin viiden minuutin rangaistuksia.
Buffalo johti peliä jo 4-1, mutta menetti johtoasemansa päätöserässä ja Tampa karkasi 5-7-johtoon. Buffalo onnistui kuitenkin vielä kampeamaan tasoihin ja ohi varsinaisen peliajan puitteissa.
Tehokkaimpia pelaajia Buffalon joukkueesta olivat Tage Thompson neljällä syöttöpistellään, Jason Zucker tehoilla 2+1 ja Rasmus Dahlin pisteillä 1+2. Tampan tehomiehinä kunnostautuivat Nikita Kutsherov pisteillä 2+2, Janis Jerome Moser tehoilla 1+2 sekä Darren Raddysh kolmella syöttöpisteellä.
Suomalaisia ottelussa oli yksi. Buffalon maalilla Ukko-Pekka Luukkonen torjui voiton, mutta joutui antautumaan seitsemän kertaa. Hän torjui ottelussa 21 kiekkoa, joten torjuntaprosentiksi jäi 75.
Buffalo porskuttaa itäisessä konferenssissa toisena. Tampa on puolestaan kolmantena.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tyly äänivyöry: Tässä NHL:n huonoimmin johdetut seurat – agenteilta täystyrmäys
- Leijonat saamassa tulikuuman NHL-vahvistuksen – MTV: ”Keskusteluja käyty”
- NHL:n pudotuspelijoukkueet selvillä – kolme otteluparia jo varmistunut!
- IL: Jesse Puljujärvestä iso NHL-paljastus!
- Vihdoin! Rasmus Ristolaisen 13 vuoden kurimus päättyy
- Agentit vastasivat: Tässä NHL:n parhaiten johdetut seurat – yksi ylitse muiden
- The Athletic nimesi jokaisen NHL-seuran kauden floppipelaajan – listalla neljä suomalaista
- Jonathan Quickin huikea ura päättyy – Rangers teki kylmän ratkaisun
- Colorado kiinnitti yliopistosarjan pistelingon
- Montreal Canadiens: karu takaisku
- Coloradon päävalmentaja Jared Bednar loukkaantui vakavasti
- The Athletic nimesi jokaisen NHL-seuran kauden floppipelaajan – listalla neljä suomalaista
- NHL:ssä käsittämätön sulaminen – kotiyleisö kiehui raivosta
- Se oli siinä – yli 700 NHL-ottelun kulttihahmo lopettaa uransa!
- Pukukoppikuva herätti ihmetystä – toimittaja teki kulissipaljastuksen Patrik Laineesta
- Agentit vastasivat: Tässä NHL:n parhaiten johdetut seurat – yksi ylitse muiden
- NHL:n pudotuspelijoukkueet selvillä – kolme otteluparia jo varmistunut!
- Jonathan Quickin huikea ura päättyy – Rangers teki kylmän ratkaisun
- Aleksandr Ovetshkin hämmensi NHL:ssä – kiusallinen hetki tallentui kameroihin
- IL: Jesse Puljujärvestä iso NHL-paljastus!