Floridassa ei ”velliperseilyä” hyväksytä – Barkov innoissaan uudesta valmennuksesta

Florida Panthers voitti toissa kaudella Atlantin divisioonan mestaruuden ja eteni ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin pudotuspeleihin. Seuran kokoonpano näytti tällä hetkellä siltä, että ei enää kauaakaan, kun se alkaisi niittämään menestystä.
Sitten Panthersissa asiat alettiin tehdä takapuoli edellä. Ensiksi GM:nä toiminut Dale Tallon ”ylennettiin” muihin tehtäviin ja hänen roolinsa otti vastaan Tom Rowe.
Tilastoihin vankasti uskova Rowe pisti joukkuetta hyvästä kaudesta huolimatta rajusti uusiksi. Etenkin puolustusosasto koki kesällä 2016 rajuja muutoksia. Kaiken muun hyvän lisäksi Rowe päätti antaa päävalmentaja Gerard Gallantille ennenaikaiset potkut ja siirtyä itse penkin taakse.
Nyt asiat ovat kuitenkin paremmin. Rowe ei saanut jatkaa ja Tallon palasi GM:n paikalle. Päävalmentajan rooliin palkattiin Bob Boughner.
Yhdysvaltalaisluotsi ei ole valmentanut Panthersin penkin takana vielä yhtäkään virallista ottelua, mutta hän on ehtinyt jo vakuuttamaan seuran tähtipelaaja Aleksander Barkovin osaamisellaan.
[readmore from=”suomalaiset”]
– He haluavat voittaa todella paljon ja myös me haluamme tätä, joten me teemme hyvää ja kovaa työtä, Barkov kertoi Fox Sportsin haastattelussa.
Barkov nosti esiin etenkin kovan harjoittelun ja sen, että Floridassa tehdään tällä hetkellä oikeita asioita, joihin kiinnitetään myös paljon huomiota. Laiskimuksille ei ole lainkaan sijaa.
– He haluavat heti iskostaa meille uuden systeemin hetimiten ja olemme harjoitelleet tätä paljon jäällä. Kaikki pitävät siitä ja kaikki on hienosti organisoitua. Harjoittelemme kovaa, koska se valmistaa meidät olemaan kaukalossa valmiina ensimmäisestä ottelusta lähtien.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ilman sopimusta olevan Marco Rossin tilanteessa käänne
- Dallas-valmentaja: Pelitapa uusiksi – tätä Starsin tähdiltä vaaditaan
- Asiantuntijat listasivat NHL:n TOP 20 -sentterit – kolme suomalaista mukana
- Carolina-hyökkääjä joutui päättämään uransa – palaa nyt seuraan uudessa roolissa
- Lähde: Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari lähtee NHL:stä – palaa Eurooppaan
- Colorado pelaajakaupoilla – nappasi vahvistuksen vapailta markkinoilta
- IS: Mikko Rantasta uhkaa kymmenientuhansien eurojen sakot – ei mennyt asepalvelukseen
- Patrik Laine näpäyttää Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Columbus Blue Jackets vahvistuu: Hankki 700 NHL-pelin veteraanin
- Detroit-legendan pelipaita nousee kattoon – ”Jo oli aikakin”
- Columbus Blue Jackets vahvistuu: Hankki 700 NHL-pelin veteraanin
- Winnipeg Jets -supertähti iloitsee uudesta huippuhankinnasta: ”Legenda”
- Detroit-legendan pelipaita nousee kattoon – ”Jo oli aikakin”
- Columbus teki hyökkääjähankinnan vapailta markkinoilta
- Colorado pelaajakaupoilla – nappasi vahvistuksen vapailta markkinoilta
- Jymypaukku: Milan Lucic palaa NHL:ään – sai testisopimuksen
- Vaihtaako Seattle Krakenin ykköspyssy maisemaa? Tämä seura kiinnostui
- Patrik Laine näpäyttää Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Lähde: Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari lähtee NHL:stä – palaa Eurooppaan
- Carolina-hyökkääjä joutui päättämään uransa – palaa nyt seuraan uudessa roolissa