Se oli sitten virallisesti siinä, NHL! – Olympiapäätös kolahti lopulta rajusti omaan nilkkaan
Kuva: Getty Images
Uutisoimme jo viime kuun loppupuolella kovasta huhusta, kun New York Postin Larry Brooks kertoi koko NHL-maailmaa ravisuttaneesta uutisesta.
Tuolloin kyse oli siitä, että NHL:n tärkeä tv-kumppani NBC ja sen leiriin kuuluva NBCSN eivät aikoisi lähettä yhtä ainutta NHL-ottelua ensi vuoden talviolympialaisten aikana, jotka tahkotaan Etelä-Korean Pyeongchangissa.
Eli siis kaikessa yksinkertaisuudessaan NBC:n huhuttiin laittavan pillit NHL:n suhteen pussiin ajanjaksolla 7.-26. helmikuuta.
[readmore from=”olympialaiset”]
NBC Sports Groupin viestinnän varapuheenjohtaja Chris McCloskey kertoi tuolloin sähköpostin välityksellä vasta sen, että lähetysaikatauluihin ”ei ole tulossa muutoksia”. Kyseessä ei kuitenkaan ollut vielä tässä vaiheessa mikään virallinen tiedote.
NBC ja McCloskey ovat kuitenkin pitäneet sanastaan kiinni, sillä nyt yhtiö on vahvistanut, että se ei todella aio näyttää kanavillaan yhden ainutta NHL-ottelua olympialaisten aikana. Esimerkiksi viime vuonna kyseisellä ajanjaksolla kanavilla näytettiin kaiken kaikkiaan 20 NHL-kamppailua.
Tämäkin vyyhti sai alkunsa liigan huhtikuisesta päätöksestä, jonka mukaan se ei aio lähettää yhtäkään pelaajansa Etelä-Korean olympialaisiin. Päätös on aloittanut valtavan vastarannan sekä pelaajien, fanien että nyt myös median osalta.
NBC:n lopullisesta päätöksestä uutisoi urheilumedia NESN.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Juuse Saros: surkea uutinen!
- Yli 900 NHL-ottelun konkari: ura ohi!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!