Suomessa pelanneesta venäläisestä NHL:n uusi maalitykki? Sai valtavat kehut – ”Muistuttaa minua Mogilnysta”
Kuva: Getty Images
Vancouver Canucks luopui viime kaudella pidetystä tanskalaispelaajasta, Jannik Hansenista, mutta loppujen lopuksi kanadalaisseura saattoi tehdä yhden parhaista ratkaisuistaan aikoihin.
Vaihtokaupassa rajan pohjoiselle puolen siirtyi nimittäin HIFK:stakin (2014-15) tuttu venäläishyökkääjä Nikolay Goldobin, neljännen kierroksen varausvuoron ohella.
Vaikka 21-vuotias Goldobin, joka on San Jose Sharksin ykköskierroksen varaus (#27) vuodelta 2014, ei ole onnistunut vielä lyömään itseään NHL-tasolla läpi, odotetaan häneltä kovia asioita rapakon toisella puolen ja erityisesti Vancouverissa.
– Kun hänellä on kiekko maalin läheisyydessä tai jossain muualla maalintekopaikassa, hän tietää, mitä hän tekee, aikanaan seurassa kuusi kautta pelannut ja vuosina 2009-2014 seuran konsulttina toiminut Dave Babych paaluttaa Sportsnetille.
– Minusta hän muistuttaa (Alexander) Mogilnya.
Jos esimerkiksi jollekin nuorille lukijoillemme Mogilny ei ole aivan niin tuttu nimi, niin tässä puhutaan todellisesta venäläislegendasta, sillä hän pelasi NHL:ssä 990 runkosarjaottelua, takoi niissä hurjat tehopisteet 473+559=1032 ja voitti keväällä 2000 Stanley Cupin.
[readmore from=”suomalaiset”]
Aivan mistään mitättömästä vertailukohteesta ei siis todellakaan ole kyse.
– Hän vaikuttaa yhdeltä niistä opportunisteista, jotka odottavat paikan syntymistä. Valmentajat eivät kuitenkaan ole aina niin kovinkaan kärsivällisiä tämän tyylin lahjakkuuksien kanssa.
Goldobinin agenttina toimii toinen venäläinen pelaajalegenda, Igor Larionov. Babych onkin entistä varmempi Goldobinin potentiaalista juteltuaan Larionovin kanssa.
– Jos Igor kehuu Nikolayta, ja pidän Igoria todella suuressa arvossa, minä ainakin kuuntelisin häntä.
NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Elliotte Friedman: Näihin kahteen NHL-seuraan Patrik Laine oltiin kaupata!
- Nyt se tapahtui – Edmonton kutsui NHL:ään uuden suomalaisen!
- Taas tipahti yksi – nyt on Patrik Laineella huippupaikka!
- Joonas Donskoi muisteli siirtoaan Coloradoon – näiltä NHL-seuroilta sai tarjouksen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Suru-uutinen: Kohusopimuksen neuvotellut NHL-agentti menehtyi
- Sebastian Aho rikkoi upean merkkipaalun – nousi suomalaislegendojen kerhoon
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Yllättävä vastaus! Miro Heiskanen nimesi NHL:n ärsyttävimmät vastustajat
- Paljastus kulisseista – NHL teki selkeän Venäjä-päätöksen!
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma