Big Bad Bruins ja helvetti irti – pelaaja yritti haastaa koko vaihtopenkkiä kanssaan tappeluun (VIDEO)
Kuva: Getty Images
NHL oli vielä vuosikymmen takaperin täysin eri laji, sillä usean joukkueen kokoonpanosta löytyi vielä tuolloin puhtaita tappelijoita.
Usein kyseiset herrat istuivat vaihtopenkillä tuppea pureskellen, päästen kentälle vasta siinä vaiheessa, jos valmentaja janosi kostoa jotakin pelaaja kohtaan, tai joukkue vaati muuten vain herättelyä.
Aiemmin NHL:ssä ne kaikista parhaimmat tappelijat eivät kuitenkaan olleet pelkkiä nyrkkisankareita, sillä osa heistä osasi laittaa myös ”lötää pussiin”, toisin sanoen kiekkoa maaliin.
Tällainen pelaaja oli myös John Wensink, joka teki muun muassa kaudella 1978-79 Boston Bruinsin paidassa 78 runkosarjaottelussa 28 maalia ja yhteensä 46 tehopistettä.
Yksi Wensinkin ikimuistoisimmista hetkistä näki päivänvalonsa kuitenkin 26. marraskuuta 1980, kun hän murjoi jokaisen vastaantulijan kanveesiin. Kuten jo sanottu, oli jääkiekko tuolloin eri laji ja tappelut olivat paljon brutaalimpia.
Wensink tiputti alunperin hanskansa Minnesota North Starsia vastaan pelatussa ottelussa, kun kaukalossa syntyneessä joukkotappelussa Hollannin maajoukkuetta vuonna 1989 edustanut laitahyökkääjä etsi käsiinsä sopivan riitapukarin, iski hänet ensiksi kanveesiin.
Tämän jälkeen ottelun tuomaristo saapui paikalle, kun Wensink hakkasi jäässä olevaa North Stars -pelaajaa. Hän ei kuitenkaan tuomareista välittänyt, vaan jatkoi vastustajan mättämistä.
Kun tappelu oli vihdoin ohi, luisteli kovanyrkki North Starsin vaihtoaition eteen ja näytti käsimerkeillään sitä kohti, ikään kuin sanoen, että ”teistä ei ole mihinkään”. Sen jälkeen hän pysähtyi vaihtopenkin eteen ja pyysi pelaajia liittymään tappeluun hänen kanssaan. Kukaan ei kuitenkaan lähtenyt, eikä ihme. Kyseessä oli nimittäin melkoinen peto.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Toronto Maple Leafs: uusi valmentaja
- Lehtitieto: Edmonton repii hyökkääjänsä miljoonasopimuksen – uusi seura selvisi!
- Kaksinkertainen NHL-mestari herättää hurjaa kiinnostusta: ”20 joukkuetta kintereillä”
- The Athletic: Yllätysnimi USA:n olympiajoukkueeseen – nämä NHL-supertähdet ulos
- Nuorten Leijonien MM-kisajoukkue julki – 17-vuotias NHL-superlupaus mukana!
- Elias Pettersson polttaa siltoja Vancouverissa – saippuoopperassa taas uusi käänne
- Entiseltä NHL-hyökkääjältä onnistunut paluu yli neljän vuoden pelitauolta – rustasi nyt uuden sopimuksen
- Jouluvisa: kuinka monta NHL-legendaa muistat?
- Onko tässä NHL-kauden erikoisin ulosajo? ”Tuomarit ovat suurimmat tähdet täällä”
- Podcast: Jesse Puljujärvi muisteli huippukauttaan – tästä syystä yhteispeli McDavidin kanssa toimi