Pystyisitkö sinä samaan? – Justin Bieber antoi kovat näytöt osaamisestaan rankkareissa (VIDEO)
Kuva: Getty Images
Huippusuosittu laulaja ja esiintyjä Justin Bieber on usein nähty NHL-katsomoissa seuraamassa maailman kovinta kiekkoliigaa.
Bieber ei välttämättä osaa päättää, mikä hänen suosikkiseuransa on, sillä kanadalaislaulaja on nähty milloin minkäkin seuran pelipaita yllään. Itse asiassa kovinkin usein kyseessä on ollut mestarijoukkueen paita, minkä myötä hän on saanut jääkiekon osalta ikään kuin glory hunterin maineen.
Toki hän itse vastasi kritiikkiin varsin suoraan sävyyn ja totesi, ettei seuraa riittävästi urheilua omatakseen selkeää mielipidettä seuran suhteen, mutta samalla nauttii siitä täysin rinnoin.
Mutta osasi hän päättää suosikkiseuraansa tai ei, niin jääkiekkoa hän osaa kyllä pelata, kuten kanadalaisiin tapoihin kuuluu. Hän antoikin tästä jäätävät näytöt kahden rankkarimaalin muodossa.
Ensimmäinen ei välttämättä ollut vielä aivan mitään silmiä hiveltävää katseltavaa, vaikka myös se päättyi maaliin…
Sen sijaan toisessa maalissa alettiin jo puhua niin sanotusta semi-pro-meiningistä, sillä hän vei maalivahdin näyttävällä tavalla kahville.
Hän itse kirjoitti toisen videonsa yhteyteen ”Tein kahdessa perättäisessä ottelussa erinomaisen rankkarimaalin”. Kerroimme taannoin, että näyttelijä Steve Carellilta löytyy oma profiilinsa Eliteprospects.com-sivustolta ja niin löytyy myös Bieberiltä, joskaan hänellä ei ole sivustolla minkäänlaisia tilastoja. Bieber oli viime kaudella mukana NHL:n All Star -tapahtumassa, jossa julkkiksista kasattu joukkue pelasi muun muassa entisiä NHL-tähtiä vastaan. Yksi ikimuistoisimmista kuvista olikin se, kun jättimäinen Chris Pronger jyräsi hänet voimalla laitoihin.
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lähde: NHL:ssä rysähtää iso treidi – tähtihyökkääjä vaihtaa maisemaa!
- Jesse Puljujärvi NHL-paluusta IS:lle: ”Ymmärrän aiempaa paremmin”
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!
- NHL-veteraani Ryan Reaves, 39, paljasti suunnitelmansa – tavoittelee hurjaa rajapyykkiä
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Mistä kaikkialta voit katsoa NHL-otteluita suorana?
- NHL-ura ohi – Liiga-hopeamitalisti lopettaa uransa
- Florida Panthers kiinnitti uuden maalivahdin
- Tämä seura kiinnostui Eeli Tolvasesta!
- Nyt se tapahtui – Patrick Kane teki jättiratkaisun
- NHL-legenda meni sivu suun – tässäkö Jarmo Kekäläisen seuraava kohde?
- Yli 500 NHL-ottelun ex-tehomies: sopimus Sveitsiin
- John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
- Pitkään kytenyt miljoonavääntö ratkesi NHL:ssä – Columbus teki ison liikkeen
- Sopimusvääntö päätökseen – Columbuksen nuori taituri löi rahoiksi!
- NHL-veteraani Ryan Reaves, 39, paljasti suunnitelmansa – tavoittelee hurjaa rajapyykkiä