John Tortorella pettyi Vegasin ratkaisuun: ”Olin rehellinen”
Kesken viime kauden Vegas Golden Knightsin päävalmentajaksi nimetty John Tortorella kertoi avoimesti tuntemuksistaan The Athleticille, kun hän ei saanut jatkaa seuran päävalmentajana.
Tortorella sanoi olevansa ”pettynyt” Vegasin ratkaisuun, kun organisaatio päätti valita uudeksi päävalmentajakseen Ryan Craigin, vaikka Tortorella valmensi joukkueen Stanley Cup -finaaleihin.
– Olin rehellinen Kellylle (toimitusjohtaja McCrimmon). Tapasimme kuutospelin jälkeen, ja hän kertoi minulle heti ensimmäisellä minuutilla, että Ryan Craig valmentaa ryhmää ensi kaudella, Tortorella avasi.
– Kerroin hänelle, mitä ajattelen asiasta. Meillä oli rehellinen keskustelu. Arvostan sitä, mihin seura on matkalla, Tortorella jatkoi.
Tortorella totesi, ettei voi asialle mitään, sillä asia on seurajohdon päätettävissä. Valmentaja koki, että työ jäi kesken, ja että hänellä olisi ollut annettavaa, jos hän olisi saanut enemmän aikaa.
– Yritän edelleen sulattaa sitä, kuinka lähelle mestaruutta pääsimme. Yritän myös päästä yli siitä, kuinka kovasti olisin halunnut jatkaa joukkueen valmentamista. Rakastin lyhyeksi jäänyttä aikaani siellä, olisinpa saanut aikaa vielä enemmän, Tortorella harmitteli.
Valmentaja kertoi, että hän haluaa jatkaa valmentamista, ja mielellään mahdollisimman pian. Samalla Tortorella tiesi, että päävalmentajan paikkoja NHL:ssä on rajatusti, joten hän voi joutua odottamaan seuraavaa pestiään.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jarmo Kekäläinen kiinnitti taituripuolustajan – verrataan Lane Hutsoniin
- Vancouver Canucks -tähti: 75 miljoonan dollarin jättisopimus
- Jättipaljastus NHL:n laajentumisesta!
- Ottawa Senators etsii uutta kapteenia – Brad Marchandilta tyly reaktio
- Nashvillen pistetykki kaupattiin – puhuu nyt suoraan: ”Melkoinen shokki”
- Urheilucast: Patrik Laineesta tipahti pysäyttävä väite
- Jonathan Huberdeaun tilanteesta ikävä tieto: ”Hieman takapakkia”
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
- Urheilucast: Tapparalle karvas takaisku – NHL-pomo teki poikkeuksellisen tempun Benjamin Rautiaisen takia
- Buffalo jahtaa Connor Hellebuyckia – tähtivahdin hinta voi olla kova: maalitykki lihoiksi?
- Patrik Laine: nyt paljastui yllättävä käänne
- Dallas Stars saamassa kovan vahvistuksen – NHL-tähti palaamassa lähes vuoden tauolta
- Urheilucast: Tapparalle karvas takaisku – NHL-pomo teki poikkeuksellisen tempun Benjamin Rautiaisen takia
- NHL:ssä erikoinen tilanne – tehopuolustaja ei löydä seuraa: ”Mysteerimies”
- Veteraanivahti oli lähes kaksi vuotta sivussa NHL:stä – tekee nyt paluun: ”Melkein ihme”
- Ottawa Senators etsii uutta kapteenia – Brad Marchandilta tyly reaktio
- Urheilucast: Patrik Laineesta tipahti pysäyttävä väite
- Anaheim-tähti ylistää Mikael Granlundia – yksi ominaisuus ylitse muiden: ”Uskomaton”
- Buffalo jahtaa Connor Hellebuyckia – tähtivahdin hinta voi olla kova: maalitykki lihoiksi?
- Järkyttävä tieto NHL-lupauksesta – ”Ei mahdollisuuksia toipua”