Useat ”kotiinpaluut” värittivät vapaiden markkinoiden alkua – ”Paikka missä sydämeni on”

NHL:n vapaat markkinat ovat tarjoilleet faneille useita ”kotiinpaluita”, sillä moni kokenut ja tähtistatuksen omaava pelaaja on palannut tai jäänyt kotiin useista muista tarjouksista huolimatta.
Yksi näistä oli vapaiden markkinoiden eittämättä kuumin nimi, Kevin Shattenkirk, joka hylkäsi huhujen mukaan useita pitkiä ja rahakkaita sopimuksia, päästääkseen pelaamaan New York Rangersin riveihin.
Shattenkirk on kotoisin New Rachellen kaupungista, New Yorkin osavaltiosta. Se sijaitsee vain alle tunnin ajomatkan päässä Manhattanista, missä Rangers pelaa kotiottelunsa. Mies teki seuran kanssa ainoastaan neljän vuoden mittaisen sopimuksen, joka on toki arvoltaan jopa 26,6 miljoonaa dollaria.
– Aivan sama mihin joukkueeseen päädyt, on tarkoituksena aina voittaa Stanley Cup. Eikä siihen ole minulla mitään muuta parempaa paikkaa, kuin New York, Shattenkirk kertoi The Scoren mukaan.
Myös Joe Thornton teki hankalan päätöksen jäädessään San Jose Sharksin riveihin, sillä miehellä olisi ollut useita muitakin ottajia. Kaiken lisäksi Thornton päätti valita useiden tarjouksien joukosta juuri sen, joka oli vain yksivuotinen. Tässäkin tapauksessa sopimus oli taloudellisesti merkittävä, jopa 8 miljoonan dollarin arvoinen.
– Oli mukavaa saada kaikilta joukkueilta huomiota, ja minusta tuntui pahalta vastata kaikille, että ”Hei, minä menen takaisin San Joseen”. Se on kuitenkin paikka missä sydämeni on ja tunnen itseni onnelliseksi, kertoi vastaavasti Thornton.
Yksi kesän mielenkiintoisimmista hankinnoista oli Scott Hartnellin liittyminen Nashville Predatorsiin, missä hän pelasi vuodet 2001-07. Hän teki seuran kanssa vuoden mittaisen sopimuksen, joka on arvoltaan miljoona dollaria.
– Minä rakastan todella paljon päästessäni takaisin Nashvilleen. Toivon, että lokakuu olisi jo täällä, Hartnell herkisteli.
FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kanadan MM-hopeavahti lähtee NHL:stä – siirtyy KHL:ään
- Suomalaishyökkääjä rustasi uuden NHL-sopimuksen!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä
- NHL-maalitykki vapaille markkinoille
- Jonathan Toews palaa NHL:ään – pöydällä kaksi seuravaihtoehtoa
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- USA nimesi ensimmäiset NHL-tähtensä olympialaisiin!
- Itävallan maajoukkuemies solmi NHL-sopimuksen
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Roni Hirvonen palaa Liigaan!
- Paljastus: Florida tarjosi Sam Bennettille jättisopimusta – pakit tuli
- Mitch Marnerin kohtalo selvillä – ”Voin vahvistaa”
- Jymypaljastus: Megalupauksen ja NHL-seuran välit poikki – vaihtokauppa luvassa!
- Jevgeni Malkinista iso paljastus: Penguins teki päätöksensä
- Anaheimin tuoreelta tähtihankinnalta suoraa puhetta uudesta seurastaan
- Paljastus: Winnipeg Jets yritti jättitreidiä – tähän kaupat kaatuivat
- Brad Marchand käsittämättömässä vireessä – samaan pystynyt ainoastaan Mario Lemieux
- Yllättävä veto! Devils solmi yksisuuntaisen diilin Sveitsissä pelanneen suomalaishyökkääjän kanssa
- Ruotsi teki NHL:stä todellisen yllätysvalinnan olympialaisiin!
- Tässä Edmontonin maalivahti ”kuolemanpeliin” – Kasperi Kapasen kohtalo selvillä