Vegas pakottaa kauppaamaan nuoret tähdet? – Boston ja Minnesota hyvin lähellä merkittävää vaihtokauppaa
Kuva: Getty Images
Boston Bruinsin ja Minnesota Wildin on kerrottu viime päivien aikana keskustelleen potentiaalisesta vaihtokaupasta.
Taustalla on etenkin Wildin osalta Vegasin laajennusdraft, sillä joukkueella on ylitarjontaa puolustajista, joita kaikkia GM Chuck Fletcher ei pysty suojaamaan Vegas Golden Knightsin GM:nä toimivan George McPheen ulottumattomiin.
Niinpä joukkue on ikään kuin pakotettu siirtomarkkinoille ja nyt Minnesotan ylpeyden vaihtokumppaniksi on muotoutumassa Boston Bruins.
Useiden eri pohjoisamerikkalaismedioiden mukaan siirtokeskustelut on käyty Wildin ruotsalaispuolustaja Jonas Brodinin ja Bruinsin keskushyökkääjän Ryan Spoonerin ympärillä.
Wildin on tiedetty olevan valmis kauppaamaan joko Brodinin tai Matt Dumban ja nyt tuo skenaario näyttäisi siis toteutuvan Brodinin kohdalla.
23-vuotias Brodin, joka on vuoden 2011 NHL Draftin kymmenes varaus, pelasi Wildin alakerrassa päättyneellä kaudella 68 runkosarjaottelua ja hän teki niissä tehopisteet 3+22=25. Hänet tunnetaan erinomaisena luistelijana ja kiekon liikuttelijana, minkä lisäksi hän pärjää myös erinomaisesti omassa päässä.
25-vuotiaalle Spoonerille päättynyt kausi oli puolestaan hienoinen notkahdus aiempaan verrattuna. Bruinsia alkukaudesta valmentanut Claude Julien oli ajoittain pettynyt hänen puolustuspelaamiseen, kun taas loppukaudesta päävalmentajaksi noussut Bruce Cassidy kritisoi kanadalaispelurin hyökkäyspelaamista.
Spooner pelasi runkosarjassa 78 ottelua, joissa hän teki tehot 11+28=39, kun vielä edellisellä kaudella pisteitä syntyi kymmenen kappaletta enemmän.
Vaihtokauppa olisi kuitenkin kaiken kaikkiaan toimiva molemmille. Wildin kohdalla Eric Staal ja Mikko Koivu eivät ole enää nuoremmiksi muuttumassa, minkä lisäksi pelaajasiirtojen takarajalla hankittu Martin Hanzal oli pettymys. Näin ollen Spooner toisi mukanaan osan seuran tulevaisuutta.
Bruinsin kohdalla keskustelunaiheena on puolestaan ollut jo pitkään puolustusosasto. Kaiken lisäksi Zdeno Charan pelivuodet ovat käymässä vähiin ja viime vuosina joukkue on joutunut luopumaan joistain tärkeistä puolustajistaan, kuten esimerkiksi Johnny Boychukista.
Palkkakaton osalta Spooner tienasi päättyneestä kaudesta 925 000 dollaria, mutta hänen palkkansa tulee mitä todennäköisimmin uuden sopimuksen myötä kipuamaan 3-4 miljoonaan dollariin. Brodinin vuosipalkka on puolestaan reippaat 4,1 miljoonaa dollaria ja hänen sopimuksensa ulottuu vuoteen 2021 saakka.
NHL-fanin koti: KAIKKI PLEIJAREISTA.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Florida Panthersille jättimäinen takaisku!
- Karu paljastus Elias Petterssonin tilanteesta
- NHL-supertähti torppasi siirron Dallasiin – puhuu nyt suoraan: ”Luulen kaikkien tietävän”
- Jättipaljastus: Sergei Bobrovski oli valmis hyväksymään Floridan sopimustarjouksen – yksi ehto muutti kaiken
- Lähteet: KHL-seura havittelee kahta NHL-vahvistusta – ex-kärkivaraus ja Stanley Cup -mestari tähtäimessä
- Yllätyssiirto – Jeff Skinner löysi uuden seuran!
- NHL-ura ajautui jyrkkään alamäkeen – toissa kauden tehomies yhä ilman sopimusta
- Kaksinkertainen Stanley Cup -mestari: uusi seura KHL:ssä
- Teuvo Teräväisestä suoraa tekstiä: ”Ei riittävän hyvä”
- Lähde: Dallasin hylkäämä suomalaishyökkääjä lähellä siirtoa uuteen seuraan