Seurapomo tiputti pommin – Calgary Flames saattaa muuttaa toiseen kaupunkiin!
Kuva: Getty Images
Calgary Flamesin kotihalli otettiin käyttöön vuonna 1983, joten hallilla on ikää jo miehekkäät 34 vuotta.
Halli, joka kantaa nykyään nimeä Scotiabank Saddledome, on eittämättä parhaat päivänsä nähnyt murju, jonka seura haluaisikin korvata mahdollisimman piakkoin. Saddledome onkin tätä nykyä NHL:n vanhin halli, jos vahvasti uudistettua Madison Square Gardenia ei lasketa tässä mukaan.
Calgaryssä oli vireillä CalgaryNEXT-halliprojekti, joka oltiin budjetoitu noin 890 miljoonan dollarin arvoiseksi. Kyseessä on siis Flamesin projekti, jonka se esitti kaupungin hallitukselle, mutta tällä hetkellä hanke vaikuttanee menevän täysin mönkään.
Tämä onkin ajanut seuraan hankalaan pisteeseen, ja se on ottanut käyttöönsä kovat keinot. Nimittäin seuran jääkiekkotoimien puheenjohtaja Brian Burke on kertonut, että jos Flames ei saa piakkoin tahtoaan läpi uuden hallin suhteen, saattaa sillä olla edessään muutto toiseen kaupunkiin.
Asiasta kertoi CTV:n toimittaja Chris Epp Twitter-tilillään. Eppin mukaan Burke on kertonut asiasta kausikorttien haltijoille.
Ok. Brian Burke just said the thing that the Flames said they wouldn't say. Told season ticket holder the Flames could leave w/o new rink.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantasesta huippu-uutinen!
- Suomalaisvahdit huippuiskussa – Ukko-Pekka Luukkoselle kauden ensimmäinen nollapeli!
- Eeli Tolvanen: surkea uutinen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen – edessä pitkä sairausloma
- Podcast: Teemu Selänteeltä paljastus – oli lähellä yllätyssiirtoa NHL:ssä
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Jarmo Kekäläisellä isot odotukset Buffalo Sabresin pudotuspelikeväälle – vain mestaruus kelpaa
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- NHL Draft 2026: Varausvuorot, arviot, suomalaiset, tv
- Montreal-tähti pitkään sivussa – Patrik Laineelle avautumassa huipputilaisuus?
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Lähde: Jarmo Kekäläisen suunnitelmista paljastus – Buffalo luopumassa maalivahtilupauksestaan
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- Se oli siinä – IS: Carolinan suomalaiselle kova kohtalo NHL:ssä!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui