Paljastiko pelaajalegenda Jeremy Roenick San Josen suunnitelmat? – Joe Thornton palaa, Patrick Marleau ei
Kuva: Getty Images
San Jose Sharksissa kausi 2016-17 päättyi pettymyksellisesti jo pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
Odotukset kalifornialaisseurassa olivat ennen kauden alkua, runkosarjan aikana ja pudotuspeleihin lähdettäessä melkoiset, olihan Sharks nähty viime keväänä seurahistoriassaan ensimmäistä kertaa Stanley Cup -finaaleissa.
Lopulta esteeksi muodostui ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaan asettunut Edmonton Oilers, joka päätti Sharksin kevään välittömästi siihen paikkaan.
Kauden päätyttyä esille nousi ennen kaikkea kaksi kysymystä: aiotaanko seurassa suorittaa jonkinasteinen nuorennusleikkaus ja mitä tapahtuu kokeneelle kaksikolle Joe Thornton & Patrick Marleau?
Sekä Thorntonin että Marleaun sopimukset ovat katkolla tänä kesänä. Heille ei missään nimessä tulla tekemään Sharksin toimesta jatkosopimuksia ennen NHL:n laajennusdraftia, sillä muutoin GM Doug Wilsonin olisi käytettävä suojauspaikkoja heihin.
Päätösten aika on siis edessä hieman tuonnempana, mutta edelleen todella isosti NHL-piireissä mukana oleva pelaajalegenda Jeremy Roenick, joka toimii NBC Sportsin asiantuntijana, uskoo jo tietävänsä, mikä kaksikon kohtalo tulee olemaan.
– En usko Thorntonin missään nimessä lopettavan pelaajauraansa, kun katsotaan, miten kausi päättyi. He putosivat ajoissa, se joukkue, joka heillä oli kasassa, se kunnia, joka hänellä on itseään ja Sharksia kohtaan… Loukkaantuneena pelaaminen – olisin todella yllättynyt, mikäli hän päättäisi lähteä eri teille Sharksin kanssa, koska hän on tehnyt tästä eittämättä kodin itselleen, Roenick pohti The Mercury Newsille.
Sen sijaan koko uran Sharksia edustaneen Marleaun kohdalla hän näkee tilanteen hyvin erilaisena; yksinkertaisesti kaikki hyvä päättyy aikanaan.
– Tulee vastaan aika, jolloin on vain yksinkertaisesti lähdettävä eri suuntaan. En ihmettelisi tippaakaan, mikäli Sharksin johtoportaan ja Marleaun yhteinen päätös hänen pelaajauran suhteen olisi se, että maisemanvaihto voisi tuoda vielä uuden elementin hänen pelaamiseensa.
– Kun pelaajalle maksetaan niin paljon rahaa, kuin hänelle maksettiin, sinun on pystyttävä etenkin tässä vaiheessa uraa tekemään tasaisesti pisteitä. Notkahduksia pelaamisessa ei saa tapahtua ja valitettavasti Marleaun kohdalla niitä tapahtui liikaa.
– Joskus sitä vain tarvitsee vaihtaa maisemaa.
NHL-fanin koti: KAIKKI PLEIJAREISTA.
LUE MYÖS:
- Kuusi suomalaista heivattiin NHL:n siirtolistalle – mukana 448 ottelun mies
- Viime kauden mestari kysymysmerkkien saattelemana uuteen sesonkiin – onko Carolinasta toistamaan viime kauden sensaatio?
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Philadelphia Flyersin pelaajilta huvittava protesti – tähtipelaajalle osoitettiin tukea erikoisella tavalla
- Ukko-Pekka Luukkonen: surkea uutinen
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään
- Huh! Benjamin Rautiaiselta huikea suoritus NHL:ssä – nousi ratkaisijaksi
- Suomalaistähdet ovat Dallas Starsin suurin kysymysmerkki
- Neljä vuotta putkeen ensimmäisellä pudotuspelikierroksella ulos – onko Tampa Bayn vanhuksista enää mestaruusjahtiin?
- Leevi Meriläistä hehkutetaan: ”Merkittävä asia”
- Tappara-kaksikko NHL:stä uusiin osoitteisiin
- Jarmo Kekäläinen vahvisti pakistoaan – haaviin taiturimainen veteraanipuolustaja
- NHL:ssä pyöräytettiin treidi – Ottawa hankki Leevi Meriläisen tilalle uuden maalivahdin
- Leevi Meriläinen napattiin siirtolistalta – tässä uusi seura
- Carolina Hurricanes kiinnitti mestarivahtinsa – pöytään rahakas jatkosopimus
- NHL:n vapailla markkinoilla tapahtui – yksi kovimmista nimistä teki sopimuksen
- Suomen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan – kaupattiin yhden ottelun jälkeen
- Mikä joukkue on NHL:n mestarisuosikki? Näin vastaa Teemu Selänne
- NHL:ssä jaettiin erikoinen jäähy – sääntöuudistus kuohuttaa: ”Hulvatonta”
- Sportsnet: Dylan Larkin laajensi listaansa – näihin seuroihin hän suostuu siirtymään