Ai että Ottawa Senators liian tylsä joukkue? – ”Teimme juuri sitä, mitä halusimme”
Kuva: Getty Images
Ottawa Senators pelasi viime yönä ensimmäistä kertaa konferenssifinaaleja kotikaukalossaan kymmeneen vuoteen. Meno yleisössä oli myös tämän mukainen, mikä taasen siivitti kotijoukkueen todelliseen lentoon.
Senators nimittäin kyykytti Pittsburgh Penguinsiä Itäisen konferenssin kolmannessa finaalissa lukemin 5-1, ja se iski ensimmäiseen erään jopa neljä osumaa.
– Meillä oli pukukopissa paljon energiaa, sillä tiesimme pääsevämme pelaamaan kotikentällä konferenssifinaaleja hallitsevaa mestaria vastaan. Mukana oli paljon tunnetta jo alusta lähtien, joukkueen hyökkääjä Mike Hoffman kertoi NHL:n verkkosivujen mukaan.
Senatorsin pelityyliä on haukuttu etenkin Pohjois-Amerikassa tylsäksi, sillä se lähti ”karvaamaan”, toisin sanoen träppäämään, Penguins-sarjassa 1-3-1-systeemillä. Tämän vuoksi se voitti ensimmäisen ottelun lukemin 2-1, ja toisessa otti nokkiinsa 1-0.
Nyt tylsyys oli kuitenkin kamppailusta kaukana. – Sen näki heti alusta lähtien. Ensimmäisen viiden tai kuuden minuutin aikana me vain puskimme kiekkoa alueelle ja saimme luotua sitä kautta paikkoja, veteraanipuolustaja Dion Phaneuf veisteli Sportsnetin mukaan. – Tästä tuli loistava fiilis. Mielestäni luistelimme todella hyvin ja teimme juuri sitä, mitä halusimmekin. Saimme tästä myös palkinnon aikaisten maalien kautta. Sekä tietenkin muutaman onnekkaan pompun, Zack Smith kertoi.
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arttu Hyry: ällistyttävä video leviää!
- Semjon Varlamov yli vuoden sivussa – Patrick Roy paljasti karun syyn
- NHL paljasti World Cupin pelipaikat – turnaus pelataan kolmessa kaupungissa
- Toronton kauppaama hyökkääjä takoo hurjaa tulosta Seattlesta – paljasti nyt syyn lähdölleen
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Washington kiinnitti NHL-supertähden veljen
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui
- Kaapo Kakko: huipputehot!
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Tässä NHL:n kauden hitaimmat pelaajat – Patrik Laine mukana listalla
- Tässä on NHL:n nopein mies – kaikkien aikojen ennätys uusiksi
- Edmonton teki ison muutoksen maalivahtiosastolleen – Tristan Jarry syrjään!
- NHL saapuu taas Eurooppaan – ensi kauden Global Series -joukkueet selvillä
- Juuse Saroksen yksi heikkous puhuttaa – toimittaja arvioi: ”Ei varaa virheisiin”
- TV:ssä tänään: Leijonat-puolustajan kauden ensiesiintyminen NHL:ssä
- Auston Matthewsin agentti raivona: ”Naurettavaa ja järjetöntä”
- Brent Burnsin teräsmiesputki hurjassa mitassa – nousi jo kaikkien aikojen kakkoseksi!
- Auston Matthewsin kohtelu järkytti Kevin Bieksaa – vertaa Toronton joukkuehenkeä Floridaan
- Karu takaisku – Leon Draisaitl loukkaantui